Elämä kerrassaan

Kohtalon pyörteet kuljettavat jälleen Ruusvirran perhettä

1920-luvun iloinen nousujohdanne kääntyy 1930-luvun myötä laskuun, ja Euroopan poliittinen ilmapiiri alkaa kiristyä. Ruusvirran perheen vanha pari Aron ja Miriam yrittävät jatkaa elämää tavalliseen tapaansa vaikka Miriamia kismittääkin Laurin säätyrajat ylittävä avioliitto työläistaustaisen Allidan kanssa. Perheen tyttärellä Synnovellakin on omat murheensa kiireisen apteekkarintyön lisäksi: puoliso Gustafia ei juuri kotona näy, tästä on tullut suorastaan sotahullu. Porvarisperheessä eroaikeita ei kuitenkaan katsota suopeasti.

Kun Eurooppa alkaa jälleen ajautua suursodan partaalle, on kohtalolla vielä monta käännettä Ruusvirtojen klaanin varalle.

Leila Tuure (s. 1938) on historiallisista romaaneistaan tunnettu porilaissyntyinen kirjailija, joka on työskennellyt myös historianopettajana. Tuuren tarinoissa menneet vuosisadat heräävät ihastuttavasti eloon ja erilaiset ihmiskohtalot saavat äänensä kuuluviin. Elämä kerrassaan on Tuuren Poriin sijoittuvan, Ruusvirtojen perheen elämänvaiheista kertovan historiallisen romaanisarjan itsenäinen kolmas osa.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

3.9

354 arvosanaa

Anonyymi

22.4.2026

Hienoa ajan kerrontaa. Varsinkin lääkeistä mitä silloin käytettiin. Lukija erittäin hyvä. Murteet osaa lukea oikein. Ei teennäisesti. Kiitos! T. IH

Hannele

19.8.2025

Paikka paikoin tylsä. Välillä herkullisia kuvauksia rouvashenkilöistä.

Tiina

15.5.2025

Hieno kuvaus historiasta ja ihmisten kohtaloista. Suosittelen lämpimästi!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus