Elämäni asekauppiaana: Will Daugsin uskomaton elämä Suomessa

Saksalainen asekauppias Willi Daugs pakeni Gestapoa Suomeen vuonna 1937. Berliinissä häntä odotti kolme raskasta syytettä. Willi Daugs oli myynyt sota-aseita väärille tahoille sekä tehnyt asekauppoja tunnettujen juutalaisten kanssa. Raskain rikoksista oli rahavarojen piilottelu ulkomaille, josta natsien hallitsemassa Saksassa rangaistiin teloituksella.

Suomessa Daugsin vaikeuksista ei tiedetty mitään. Willi Daugs ja Risto Ryti joutuivat pian riitoihin asekauppaan liittyvien maksujen vuoksi. Daugs kosti ostamalla Rytin himoitseman Vanajanlinnan kartanon. Kesällä 1944 Willi Daugs pakeni Rytiä Tukholmaan, ja Suomen Pankki joutui maksamaan Daugsille Suomeen jääneen omaisuuden. Tukholmassa hänen omaisuuttaan havittelivat petolliset liikemiehet ja keinottelijat. Häväistysjutuista ja oikeusriidoista ei tullut loppua.

Vuonna 1949 Daugs pakeni taas, tällä kerralla jäljettömiin. Elämäni asekauppiaana kertoo liikemies Willi Daugsinvärikkään tarinan vuodesta 1918 aina vuoteen 1956 asti.

Matti Blomqvist (s. 1959) on Helsingissä asuva esikoiskirjailija, joka pitää arkistojen rauhallisesta tunnelmasta ja lintujen kiikaroinnista. Blomqvist on työskennellyt laskentatoimen opettajana, pörssianalyytikkona ja IT-konsulttina. Tätä kirjaa varten tarvittiin osaamista ja kokemusta kaikilta näiltä alueilta. Willi Daugsin jännittävään tarinaan Blomqvist tutustui työskennellessään Bensowin pankkiiriliikkeessä. Kulmahuoneen vanhoista nappasohvista saattoi silloin vielä aistia sikarin tuoksua niiltä ajoilta, kun Willi Daugs ja Yrjö Bensow keskustelivat siellä liiketoimistaan.


Kirjailija:

Kesto:

  • 160 sivut

Kieli:

suomi


4.0

135 arvosanaa

Arto1

4.8.2025

Hyvä yhden miehen näkökulma historian kulkuun. Elämän kulku on aina aika sattuman varaista, mutta omilla valinnoilla voi vaikuttaa paljon lopputulokseen.

Mervi

25.6.2025

Kerrassaan hieno elämyksellinen kuuntelukokemus. Valottaa sodanaikaisen bisneksenteon vähemmän tunnettua puolta ja kuvaa hienosti niitä vaikuttimia sen tekoon varsinkin poliittiselta puolelta. Lopputuloksen määrittää voittajat, niinkuin kaikessa. Lukija oli myös hyvä.

Anonyymi

26.5.2025

https://www.biokemia.fi/George_Bush_ja_Isien_synnit.htm

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus