Romaani kotoa lähtemisen pakosta ja loputtomasta kaipauksesta.
Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja arvostettuun asianajotoimistoon on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää.
Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle. Reitin varrelle on jäänyt yksi lapsista, kotimaahan aviomies.
Martta puolestaan on asunut koko ikänsä samoilla sijoilla, mutta ihmiset hänen ympäriltään ovat kaikonneet yksitellen. Esikoislapsi pappilan portaille, mies ensin sotaan, sitten ryyppyreissuilleen, poika Ruotsiin, tytär onnettomaan avioliittoon. Nyt jäljellä on enää lapsenlapsenlapsi Luca, poika joka ei tunnu löytävän paikkansa maailmasta.
Satu Vasantola on Helsingin Sanomien sunnuntaisivujen toimittaja, joka on työskennellyt myös useissa aikakausilehdissä. Hänen esikoisromaaninsa En palaa takaisin koskaan, luulen on taidokas kuvaus eri aikoina ja eri maanosissa juuriltaan revityistä ihmisistä.















Katri
18.9.2025
Olipa ihanaa lukea kirja, jolla oli aikaa tehdä kaikista hahmoistaan niin todentuntuisia. Onnistuneesti välittyvä kuvaus kauheudesta ja lohdusta. Tuli ikävä heti, kun pääsi kirjan loppuun.
Leea
17.5.2024
Todella hyvä kirja...kovin todenoloinenkin. Ehkä vähän liian paljon ajassa hyppimistä eli kuunnellen häiritsi jonkin verran, että missä ollaan milloinkin.
Tiina
15.5.2023
Hieno, monisyinen teos. Kirpaisevaa, elämänmakuista kerrontaa. Pidin kovasti! Lukija hyvin kirjaan sopiva.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus