"Et kuitenkaan usko..." : Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä

Näyttelijä Ville Haapasalo on meillä tunnettu televisiosarjoistaan, joissa hän kiertää Venäjää ristiin rastiin. Suomessa hän on toki suosittu, mutta sitä ei voi verrata Haapasalon jättimäiseen suosioon Venäjällä. Arvostettu Forbes-talouslehti on rankannut Haapasalon Venäjän "kolmanneksi arvokkaimmaksi kasvoksi".

Villen uskomattomat seikkailut Venäjällä alkoivat siitä, kun täysin kieltä taitamaton nuorukainen aloitti ensimmäisenä ulkomaalaisena opinnot Leningradin teatteriakatemiassa vuonna 1991. Opiskeluvuosina Neuvostoliitto kaatui, ja Haapasalo sai kantapään kautta kokea, millaista oli nähdä nälkää ja tulla kerta toisensa jälkeen ryöstetyksi. Onni kuitenkin kääntyi, kun hänet valittiin näyttelemään elokuvaan Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia, josta tuli Venäjän kaikkien aikojen suosituin komedia. Nyttemmin Ville on paitsi kansan myös Venäjän valtaapitävien suosikki.

Kauko Röyhkä on kirjannut muistiin Villen uskomattomat vaiheet Venäjän jälleensyntymisen vuosina. Tarina on hulvattoman hauska ja rankka eikä aina kovin kaukana paroni von Münchhausenin muisteloista. Juha Metson valokuvat rakentavat tarinalle toisen ulottuvuuden, jossa näkyvät itänaapurin kurjuus ja korskeus.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.2

1457 arvosanaa

Raimo

21.2.2026

Vaikea uskoa kaikkea.

Outi

13.2.2026

Formaatti - haastattelukirja - oli rasittavaa kuunneltavaa, koska koko ajan kerrottiin, kuka on äänessä; ”Ville”, ”Kauko”, ”Ville”, jne. Vähältä piti, etten lopettanut kuuntelua kesken. Villen tarinat kiinnostivat kuitenkin niin, että kuuntelin kirjan loppuun.

Emil

20.12.2025

Mielenkiintoinen tarina ja nauroin useamman kerran ääneen!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus