Et sinä (vielä) kuole

Tunnelma oli epätodellinen, ja pelkäsin jalkojeni murtavan terassin hiiltyneet laudoitukset. Kestivät ne painoani jonkin aikaa, kunnes seuraavalla askeleella tunsin, miten jokin meni rikki jalkani alla. Rutina kuulosti siltä kuin näkkileipä olisi musertunut. Katsoin alas. Hetken aikaa tunsin, että pyörtyisin juuri siihen paikkaan. Hetken aikaa mieleni ei pystynyt käsittelemään sitä näkyä, jonka näin jalkojeni juuressa.

Et sinä (vielä) kuole näyttää rikospaikat ensihoitajan silmin ja kuljettaa sinut Lahdesta Tukholman synkkiin ghettoihin. Työtehtävät vievät palaneen talon luokse ja keskelle perhetragediaa, puukolla riehuvan itsetuhoisen potilaan kanssa ambulanssiin ja teinien huumesotkuihin. Puuttuvat sidostarpeet loihditaan vaikka omasta t-paidasta. Naurua pidätellään silloin, kun maallikko yrittää elvyttää elävää ihmistä samalla pullaa syöden.

Tiesittekö muuten, että Tukholman ambulansseissa ei ole luotiliivejä ja ensihoitajat putsaavat itse veriset autonsa?

Kirjan kirjoittaja Kari Hautamäki on työskennellyt ensihoitajana ambulanssissa Suomessa ja Ruotsissa. Hän on kerännyt tähän teokseen uransa mieleenpainuvimpia keikkoja kahden vuosikymmenen ajalta.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.3

7170 arvosanaa

Timoasko

30.11.2025

Ihan ok... oletko tosissasi...

Martys

21.11.2025

Aivan loistava kirja! Kirjoitus tyyli oli mukaansa tempaava, humoristinen ja uskottava! Opin tästä kirjasta paljon enemmän kuin joidenkin ensiapu kurssien aikana. Lukija sopii kirjaan täydellisesti.

Anonyymi

10.11.2025

Niin todellinen, huh, huh.👍👏

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus