Ihmiskunta ei ole yksin…
Christopher Paolinin upea avaruusseikkailu vie elämän tärkeimpien kysymysten äärelle.
2230-luvun puolivälissä avaruustutkimusryhmä löytää näennäisesti asumattomalta planeetalta jotain outoa: 50 kilometriä leveän onkalon, joka ei ole syntynyt luonnollisesti. Kuka sen on kaivanut ja miksi? Ryhmän on laskeuduttava selvittämään mysteeriä tuntemattomassa maastossa. Jokainen askel, jonka he ottavat kohti salaperäistä kuilua, vie heitä joko lähemmäs suurta unelmaa tai valtavaa riskiä. Ja menneisyyden haamut ovat koko ajan heidän kintereillään...
Fraktaalikohinaa on kirjailijamestarin vaikuttava scifi-trilleri ihmisen ensikohtaamisesta vieraan elämänmuodon kanssa. Tarina sijoittuu 20 vuotta ennen Tähtien meri -kirjan tapahtumia.
Christopher Paolini (s.1983) oli vain 15-vuotias ryhtyessään luomaan Eragonista kertovaa kirjasarjaa, josta tuli maailmanmenestys. Kipinän kirjoittamiseen antoivat muinaistarut ja fantasiakirjallisuuden klassikot. Paolinin uusi aluevaltaus on mahtava eeppinen avaruussaaga, Infinitum. Tähtien meri, jonka suomennos ilmestyi vuonna 2021. Paolini asuu Montanassa, Yhdysvalloissa.

PK
29.1.2026
Kärsimyksen maksimoimiseksi kannattaa asettaa lukunopeudeksi 0,4, TUMPFH.
Sauli
27.1.2026
Jäi vähän valjuksi ja vaille vastauksia. Tuskallisen pinnallista teologista pohdintaa ja menetyksen surkuttelua. Myönnettäköön toki, että Rajaniemen Kvanttivaras-trilogian jälkeen mikään muu scifi-kirjallisuus ei ole tuntunut enää miltään.
Kari
25.1.2026
Alexin itsesääliruikutukseen toi vähän vaihtelua "Hulkin" mielenvikaisuus.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus