4.2(5)

Giljotiini

"Milloin tiesin, että tarkoitukseni on sytyttää tulia, levittää tuhoa ympärilleni?"

»Me emme ole tappajia. Me olemme insinöörejä. Me rakennamme muutoksen, jota kaikki haluavat mutta kukaan ei uskalla käynnistää. Me uskallamme, sillä meillä ei ole tulevaisuutta.» Mikael

»Silmät laajenevat, pupillit pilkistävät valkoisen keskeltä kuin luodinreiät. Helvetti soikoon, kuinka lahjakas hän on. Aina välillä unohdan sen, kun ohjaan häntä liian kauan, kun yritän tehdä hänestä aina vain entistä parempaa. Tämä on kohtaus.» Sofia

Giljotiini on yhdenpäivänromaani terrorismista, taiteesta ja perheestä, joka on läsnä varsinkin silloin kun se on poissa. Se on kertomus päivästä, joka muuttaa kaiken. Päivästä, josta ei selviä yksin.

Esikoiskirjailija Joonas Kallonen (s. 1989) opiskelee Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmassa. Hän on käynyt Kriittisen korkeakoulun ja opiskellut yleistä kirjallisuutta. Joonas Kallonen tarttuu rohkeasti kansainvälisiin aiheisiin ja purkaa eurooppalaisin äänenpainoin aikamme problematiikkaa. Kallosen perehtyneisyys ranskalaiseen ja yleiseurooppalaiseen kulttuurikenttään ja terrorismiin yhdistyy kielelliseen ja kerronnalliseen varmuuteen esikoisromaanissa Giljotiini (WSOY 2021).

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat