Tämä on tositarina Gretasta: toivosta, rohkeudesta ja päättäväisyydestä. Samalla se on kertomus niistä pojista ja tytöistä ympäri maailman, jotka ovat valmiit taistelemaan ihmisten välinpitämättömyyttä vastaan ja paremman tulevaisuuden puolesta. Kuvitettu elämäkerta sopii kaikille kouluikäisille.
Greta Thunberg (s. 2003) on ruotsalainen rohkea ympäristöaktivisti, joka on innoittanut lukemattomat lapset ja nuoret toimiin ympäristön puolesta. Vuonna 2018 ilmastonmuutoksesta huolestunut Greta aloitti koululakon valtiopäivien päärakennuksen edessä ja vaati poliitikoilta todellisia tekoja ympäristön pelastamiseksi. Pian koululaiset Suomessa ja ympäri maailman seurasivat Gretan esimerkkiä ja toivat mielenilmauksilla äänensä kuuluviin. Thunberg on osallistunut suuriin ilmastokampanjoihin ja puhunut monilla tärkeillä foorumeilla. Hän oli ehdolla vuoden 2019 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
"Maailma on herännyt. Muutos on tulossa, halusitte tai ette."
Emilia
4.3.2022
Kirjan sisältö sekä Greta henkilönä on molemmat mielenkiintoisia, mutta odotin huomattavasti laajempaa katsausta aiheesta, sen takia vain 2 tähteä. Lukija sopi tähän hyvin.
Faija
4.7.2021
Tämä kirja on yhtä hienoa tekstiä kuin Michelle Obaman kirja. Kannattaa lukea/kuunnella. Nuorissa on voima.
Tinja
26.1.2021
Kirja oli todella kiinnostava ja opettavainen.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus