Nora oli kaivannut seikkailua, tunteiden ilotulitusta. Hän oli kadehtinut Oliviaa ja tavoitellut aina jotain, mikä oli hänen ulottumattomissaan. Nora oli inhonnut tylsää arkeaan. Nyt hän olisi antanut mitä tahansa, jotta olisi voinut elää edes yhden päivän entistä elämäänsä.
Serkkunsa Olivian murhasta toipuva Nora Afeldt pakenee rikkinäistä elämäänsä Indonesiaan. Kuusi kuukautta myöhemmin hän herää huumeluolasta – kädessään tatuointi, jota ei muista ottaneensa. Siinä välissä Nora on ehtinyt rakastua ruotsalaiseen Markiin. Mutta missä Mark on nyt ja mistä tatuointi on peräisin?
Nora palaa Suomeen. Hän on menettänyt kaiken, ja elämä on jälleen kerran rakennettava alusta. Hän päättää jättää toimittajan työn ja avaa uudelleen kauan sitten sulkemansa psykoterapeutin vastaanoton. Hänen potilaakseen tulee mystinen mies nimeltä Daniel, ja yhtäkkiä palaset loksahtavat paikoilleen.
Vähitellen Noralle selviää, kuka hänen Indonesian rakastajansa todellisuudessa oli ja mitä hän halusi. Lopulta Nora joutuu kysymään itseltään, kuvitteliko hän kaiken.
Minea Kossin toinen romaani Hän polttaa sinut elävältä on jatko-osa esikoisteokselle Pettävä jää sekä intensiivinen trilleri manipuloinnin ja kontrolloinnin aiheuttamista haavoista.
Marie
4.12.2024
En pysynyt juonessa mukana 😁
Liisa
16.8.2024
Erittäin hyvän psykologisen jännärin kaikki ainekset 💙
Kirsi
26.7.2024
Oudosti loppuu, muuten hyvä.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus