Hercule Poirotin jouluyö

Tiu’ut helkkyvät ja pienet harmaat aivosolut raksuttavat ovelassa joulumysteerissä.

"Pirullisen kekseliäs annos nöyrästi nieltävää katkeraa kalkkia (tai joulupuddingia) arvoituksenratkojille, jotka kuvittelevat olevansa fiksuja." – Kirkus Reviews

Mestarisalapoliisi Hercule Poirot ja etsivä Edward Catchpool ovat juuri aikeissa jäädä joululomalle, kun kutsu käy Norfolkin kreivikuntaan. Avunpyynnön esittää Edwardin tunkeileva äiti. Pidetty postimestari on näet kolkattu hengiltä, ja murhaajalla saattaa olla tähtäimessään jo uusi uhri – surmatyötä tutkiva amatööri. Samaan aikaan jollakulla on kavala suunnitelma pahaa aavistamattoman Poirotin pään menoksi. Pääseekö rakastettu salapoliisi tänä vuonna lainkaan joulunviettoon?

Brittiläinen Sophie Hannah (s. 1971) on niittänyt kansainvälistä mainetta psykologisilla jännäreillä, joita on käännetty yli 30 kielelle, televisioitu ja palkittu. Hän on Agatha Christien perikunnan siunauksella ja tiukasti dekkarikuningattaren kultakauden hengessä kirjoittanut viisi uutta Hercule Poirot -mysteeriä: Nimikirjainmurhat (2014), Suljettu arkku (2016), Kolme neljästä (2018), Kuolema ostaa paikkalipun (2020) ja Hercule Poirotin jouluyö (2024). Hannah kertoo olleensa Christien vannoutunut ihailija viisivuotiaasta lähtien ja saaneensa tältä paljon vaikutteita. Rikoskirjallisuuden lisäksi Hannah on julkaissut novelli- ja runokokoelmia ja riimitellyt englanniksi Tove Janssonin lastenkirjoja.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

3.8

154 arvosanaa

Ida

21.9.2025

Alkuun en ollut varma pitäisinkö kirjasta, mutta tarinna edetessä se alkoi muistuttaa alkuperäisiä Hercule Poirot -kirjoja monimutkaisine juonenkäänteineen. Loppujen lopuksi pidin kirjasta ja oli mukava saada uusi Hercule Poirot tarina kuunneltavaksi. Pidin lukijasta todella paljon.

Saara

7.9.2025

Mielenkiintoinen.

Riina

11.1.2025

Tosi hyvä, monimutkainen juoni, loistava lukija, tykkäsin.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus