Hirtettyjen kettujen metsä

Fantasian taiturin nauruhermoja kutkuttava romaani arktisesta piileskelymatkasta.

Kolme tukholmalaista konnaa, joista yksi on suomalainen, päättää tehdä selvän köyhyydestään ja sieppaa muutaman kymmenen kiloa kultaa. Kaksi kaverusta jää kiinni, mutta tuomion jälkeen heitä odottaa mahtava palkka.

Vapaalle jääneen Oiva Juntusen mielestä hyvää kultaa ei kannata muille jakaa. Kun hyvin palvelleiden kavereiden vapauden hetki lähestyy, hänet valtaa levottomuus: kaksi kovaa miestä on tulossa perimään osuuttaan. Ei auta kuin livistää.

Vuonna 1983 ilmestynyt Hirtettyjen kettujen metsä on yksi Paasilinnan tunnetuimmista veijariromaaneista. Romaanista on toteutettu kuunnelma (1985) ja filmattu tv-elokuva (1986).

Arto Paasilinna (1942–2018) julkaisi kolmekymmentäviisi romaania ja lukuisia muita teoksia. Hirtettyjen kettujen metsän lisäksi hänen tunnetuimpia romaaneitaan ovat Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri ja Hurmaava joukkoitsemurha. Paasilinnan tuotantoa on käännetty yli 40 kielelle.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.4

449 arvosanaa

Kale

22.3.2026

Hauska veijaritarina 😁👌

Juuso

24.11.2025

Joitakin n-sanoja ja muuta ei niin aikaa kestäneitä juttuja jos ei lasketa, niin helvetin hauska.

Uffe

12.11.2025

Tää on kyllä ihan legendaarinen

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus