Huumeiden käyttö Suomessa lisääntyi 1990-luvulla. Erilaisten huumeiden kirjo on myös kasvanut. Tämä kirja palauttaa määrällisesti ja laadullisesti muuttuneen huumausainekysymyksen yhteiskunta- ja sosiaalitieteelliseen keskusteluun. Teoksessa analysoidaan ja paikannetaan huumeisiin liittyviä ilmiöitä eri näkökulmista: siinä tarkastellaan päihdekulttuurin muutosta ja pohditaan yhteiskunnallisen huumekysymyksen ratkaisumalleja. Esille tulee huumeiden käyttö osana länsimaista modernisaatiota ja osana tuottoisaa kansainvälistä kauppaa. Teoksessa pohditaan huumeiden käytön laadullisia muutoksia, sosiaalista jakautuneisuutta ja haittojen, erityisesti huumekuolemien lisääntymistä ja median roolia niissä. Mukana on myös etnografinen tutkimus heroiinin ja amfetamiinin käyttäjien elämästä. Kirjoituksissa tarkastellaan myös päihdehuollon kehitystä osana hyvinvointivaltion muutosta, poliisin suorittamia tehoiskuja ja lainsäädännön muutoksia. Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi ja oheislukemistoksi yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasoisiin opintoihin. Teoksen kirjoittajat ovat sosiologian, sosiaalipolitiikan, kriminologian, oikeustieteen ja sosiaalihistorian aloilta.
IKUISUUDESTA AIKAAN
Atso A. Eerikäinen
bookScamanda : The Woman Who Lied About Cancer – Amanda Riley’s Story
Dorian Ashveil
bookFluir (Flow) : Una psicología de la felicidad
Mihaly Csikszentmihalyi
bookThe Noonday Demon : An Atlas Of Depression
Andrew Solomon
bookPensamiento político de Simón Bolívar. Vol. 5
Simón Bolivar, Carlos Valderrama Ortiz, Rubén Sierra Mejía
bookThe Lightless Sky : An Afghan Refugee Boy's Journey of Escape to A New Life in Britain
Gulwali Passarlay, Nadene Ghouri
bookKehityksen loppu
Teppo Eskelinen
bookMuuttoliike murroksessa : Metaforat, mielikuvat, merkitykset
Noora Kotilainen, Jussi Laine
bookSurviving Schizophrenia, 6th Edition
E. Fuller Torrey
audiobookTiede ja tunteet : Tutkimustyön arki ja arvot kilpailuyliopistossa
Oili-Helena Ylijoki, Johanna Hokka, Elisa Kurtti, Pia Olsson, Tiina Suopajärvi
bookThe King: The Life of Charles III
Christopher Andersen
audiobookKilpailuvaltion kyydissä : Suomen hyvinvointimallin tulevaisuus
Johannes Kananen
book