Hymytyttö

Romanttinen ja kiihkeä tarina menneisyyden haavoista, uusien kokemusten janoamisesta ja itsensä löytämisestä

Maria on kasvanut vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, ja vaikka hän on tehnyt pesäeron liikkeeseen jo vuosia aiemmin, hän ei ole vieläkään harrastanut seksiä. Marian ystävä houkuttelee Marian kahden viikon lomamatkalle Tunisiaan ja povaa, että etelän eksotiikka kyllä vapauttaisi Marian kaikki estot. Juuri ennen matkaa, ystävä kuitenkin murtaa kätensä. Tavallisesti hyvin varovainen ja harkitsevainen Maria päättää huimapäisesti lähteä matkalle yksin. Koneeseen noustessaan Maria huomaa, että Tunisiaan on suuntaamassa myös tuttu henkilö hänen menneisyydestään.

Tuomas Vaara on Marian koulukaverin entinen poikaystävä, joka pahoitti teini-ikäisen Marian mielen kerta toisensa jälkeen pisteliäillä ja loukkaavilla kommenteillaan Marian perheestä ja uskonyhteisöstä. Nyt Tuomas änkee lentokoneessa samalle riville Marian kanssa ja saa Marian olon oudon levottomaksi. Kun selviää, että Tuomas majoittuu Marian kanssa samaan hotelliin, Maria on täydellisen hämmentynyt. Hän haluaisi pysyä mahdollisimman kaukana entisestä kiusaajastaan, mutta samaan aikaan Tuomas herättää hänessä villejä ja kiistattoman lihallisia tunteita.

Lilith kirjoittaa korkealaatuisia eroottisia kertomuksia, jotka ovat raikkaasti erilaisia kuin tavanomainen erotiikka. Lilith panostaa mielenkiintoisiin henkilöhahmoihin ja rakentaa näiden välistä eroottista jännitettä uskottavasti. Kertomusten kiehtovat ihmissuhteet ja ilmaisuvoimaiset seksikohtaukset tarjoavat ihanan pakotien arjesta.

Lilithin kertomukset on lajiteltu kolmeen kategoriaan: pinkkeihin, sinisiin ja punaisiin tarinoihin. Ääni- ja e-kirjojen kannen väri kertoo, mihin kategoriaan kirja kuuluu. Pinkit tarinat ovat romanttisia kertomuksia kiihkeillä ja suorasukaisilla seksikohtauksilla. Siniset tarinat ovat rohkeita eroottisia kertomuksia, joissa voi esiintyä ryhmäseksiä, vaihtuvia kumppaneita ja rajumpia seksikuvauksia. Punaiset tarinat ovat sävyltään synkempiä ja voivat sisältää muun muassa alistamista, bdsm:ää, prostituutiota tai muita teemoja, jotka voivat järkyttää herkempää kuuntelijaa tai lukijaa. Kaikissa Lilithin tarinoissa päähenkilöt ovat täysi-ikäisiä ja seksi on suostumuksellista.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Osa kansista näkyy vain sisäänkirjautuneena
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.1

126 arvosanaa

Teresa

22.4.2024

Tosi hyvä ja mielenkiintoinen loppuun asti.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus