Pitkästä parisuhteesta eroaminen koskettaa suurta osaa suomalaisista jossain vaiheessa elämää. Kuinka tilanteesta voi selvitä mahdollisimman hyvin? Miten eroamisen aiheuttamaa kriisiä olisi hyvä käsitellä?
Kari Kiianmaan "Hyvä ero: Uusi elämä" tarjoaa konkreettisia vinkkejä erosta selviämiseen. Lisäksi se auttaa pohtimaan syitä eron takana ja sitä, milloin eroaminen on välttämätöntä – ja milloin ei. Kiianmaan kirja on tarkoitettu kaikille eroa pohtiville ja vastikään eronneille.
Kari Kiianmaa (1951–2021) on psykologi, joka tunnetaan erityisesti parisuhteita ja eroja käsittelevistä tietokirjoista. Kiianmaa on toiminut myös asiantuntijana huippusuositussa televisio-ohjelmassa "Ensitreffit alttarilla".





















Minna
23.10.2025
Kuuntelemisen arvoinen 👍.
Paavo
25.9.2024
Kirjassa on paljon hyvää ja ennenkaikkea valtava määrä kirjoittajan kokemuksesta tulevia tosielämän esimerkkejä. Teokseen tulee kuitenkin lsata suhtautua riittävän etäältä sillä varsinaista näkökulmaa mihinkään suuntaan esimerkiksi eroa pohtivalle ei ole, ainoastaan kasapäin tilastoja ja esimerkkitapauksia mitä erilaisimmista sudenkuopista teki sitten niin tai näin. Mikäli pystyy ottamaan asiaan itse saman neutraalin ja objektiivisen näkökulman niin kirjassa on paljon hyvää oppia. Tunteiden vallassa tätä ei kannata kuitenkaan lukea sillä tällöin kokemus voi olla hämmentävä.
Virve
9.9.2024
Hyvä kirja, toimi äänikirjanakin.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus