Mitä Hertta Kuusinen teki Stalinin työhuoneessa keskiyöllä tammikuussa 1945? Mitä mahtoi liikkua pääministeri J. K. Paasikiven mielessä, kun suuri ja mahtava Puna-armeijan kuoro valloitti Kansallisteatterin lavan pian sodan päättymisen jälkeen? Miksi Einojuhani Rautavaaran Unkarin kansannoususta kertova Kaivos-ooppera sai ensi-iltansa vasta puoli vuosisataa valmistumisensa jälkeen?
Kun jatkosota päättyi, Neuvostoliitosta, verivihollisesta, oli tehtävä Suomen ystävä. Koko entinen propagandakuvasto heitti häränpyllyä. Ikuiset ystävät kertoo Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteista sodan päättymisestä 1980-luvun puoliväliin, jolloin nähtiin viimeinen suomettumisen rääkäisy: Renny Harlinin Jäätävä Polte -elokuvan saama vastaanotto.
Kirja kokoaa kuuden vuosikymmenen kokemukset: suomalaistaiteilijoiden kostean värikkäät vierailut Neuvostoliitossa, Suomi-Neuvostoliitto-Seuran dominoivat kulttuurisuhteet, jotka se häikäilemättä politisoi, ystävyyskultin syntymisen, taistolaisuuden nousun ja 1970-luvun hullut vuodet, jolloin kansakunnan suomettunut eliitti oli isosti rähmällään.
