Jäänmurtaja

Kylmäävää jatkoa Myrskynvartijalle.

Talvinen tuhopoltto järkyttää rannikkokylän idylliä suosikkidekkaristin Strindberg-sarjan toisessa osassa.

Entinen pörssihai August Strindberg on kotiutunut pieneen Hovenäsetin kylään ja on onnellisempi kuin koskaan. Antiikkiliikkeellä pyyhkii hyvin, ja tuore lempi leiskuu rikostutkija Maria Martinssonin kanssa. Jääkylmänä tammikuun yönä paratiisiin tulee särö, kun tulipalossa tuhoutuu kaksi venevajaa, joista toinen kuuluu Augustille. Maria ryhtyy tutkimaan tuhopolttoa aavistamatta, mitä kaikkea on vielä edessä. Joku merellisen lintukodon asukkaista hautoo synkkiä salaisuuksia. Samaan aikaan Augustia ja Mariaa vaanivat yllättävät vaarat, eikä kumpikaan ole turvassa.

Kristina Ohlsson (s. 1979) on Pohjoismaiden suosituimpia jännityskirjailijoita. Strindberg-sarjan ensimmäinen osa Myrskynvartija (2022) nousi välittömästi ilmestyttyään Ruotsin myydyimmäksi kirjaksi, ja se on löytänyt innokkaan yleisön myös Suomesta. Sarja sijoittuu Ruotsin länsirannikolle Hovenäsetin kylään, joka on yksi Ohlssonin lempipaikoista maailmassa.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.0

813 arvosanaa

Miia

24.10.2025

Parempi kuin sarjan eka kirja. Kertausta kyllä tässäkin, ja lopussa vasta "rysähtää". Mutta silti hyvää luettavaa.

Anita

16.9.2025

Aina välillä piti nopeuttaa lukua että tarina etenisi.

Maaria

26.7.2025

Luin mielelläni ja se on koukuttavan kirjan merkki minulle.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus