Jäätävää

En elä kylmässä, kylmyys elää minussa.

Vain kohtaamalla kauhut kasvoista kasvoihin voi saada takaisin yhteyden omiin tunteisiinsa.

16-vuotiaan Armaksen on saatava tunteensa takaisin demoneilta, joille hän on ne menettänyt jouduttuaan toisten orpokodin lasten tavoin pienenä ”jäähdytetyksi”. Tämä on mahdollista ainoastaan tappamalla hirviöt, mukaan lukien vanhin ja vaarallisin niistä – demonikuningatar Lumileidi. Nordic Horror -sarja on uutta pohjoismaista kauhua, jossa maanläheinen realismi, pohjoisen pimeys ja kylmyys, mysteerit, murhat ja mytologia pakkautuvat yhteen painajaisten kudelmiksi hyvinvointiyhteiskunnan pimeimmissä nurkkauksissa.

Nordic Horror -sarjan luoja A. R. S. Horkka on julkisuutta ja määritelmiä kaihtava hahmo suoraan varjojen valtakunnasta, salaperäisyydessään kuin tarina itsekin tarinoidensa joukossa. Mutta A. R. S. Horkka on myös salanimi, jonka takana ovat kirjailija-kuvittajatiimi Riina ja Sami Kaarla ja Anders Vacklin. Mestarillinen tekijäkolmikko on luonut kauhuromaanisarjan, jonka jokainen itsenäinen osa on mielikuvituksen ääriä luotaava syväsukellus pohjoismaisen pelon syövereihin.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.3

30 arvosanaa

🦉Aippa🦉

17.10.2025

Ihan super hyvä ja nimensä mukaan jäätävää kauhua. Olenkin jo lukenut tämän useampaan otteeseen ja ihan syystäkin.

Väinö

31.10.2022

Mukavan kokoinen ja hyvin tiivistetty paketti, mutta ei oikein omaan makuuni

Jenni

11.10.2022

Sopivan jännittävää ja toiminnantäyteistä kauhua nuorille aikuisille!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus