Kun Lasse Pöysti lähti poikansa Mikin kanssa menetettyyn Karjalaan, poika tarkkaili kaikkea kuin sotahistoriaa. Mutta Lasselle kyseessä olivat lapsuusmuistot ja elämä, johon ei enää ikinä ollut paluuta. Vaikka Lasse oli menestynyt ja kansan rakastama näyttelijä, hänen elämänsä ei ollut ollut aivan niin helppoa kuin se ulkopuolisista näytti. Evakkokokemuksen läpikäynyt Lasse joutui tukaliin tilanteisiin myös näyttelijänä – hän kohtasi epäonnistumisia, jotka jäytivät häntä vuosikymmenten jälkeen. Jos elämä olisi mennyt toisin, olisiko Lassesta voinut tulla näyttelijä Pariisiin?
Jalat maahan on toinen osa neliosaisessa muistelmasarjassa.
Teatteria, elokuvia, ulkomailla asumista... Lasse Pöystin elämä oli kuin jännittävä romaani. Muistelmissaan Pöysti avaa kokemuksiaan ja vie lukijan kokemaan kaiken saman kuin hänkin.
Lasse Pöysti (1927–2019) teki mittavan uran näyttelijänä, käsikirjoittajana ja teatterintekijänä. Ura alkoi varhain: Pöysti näytteli Suomisen perhe -elokuvassa vain 13-vuotiaana.
Hannele
16.12.2022
Pöystin elämäkerralliseksi sarjasta kaikki osat lienevät teatteritieteelle huippuhyödyllisiä. Tämän jakson osalta kiinnostavinta lienee hänenkuvauksensa Intiimiteatterin ja Mauno Mannisen vaiheista ja hänen omat linjanvetonsa teoksen lopussa. Näitä täydentävät hänen nuoruutensa kiinnostavat muistonsa Ranskassa ja melkein uskomattomat kokemuksensa ranskalaisten kanssa Helsingissä. Lisäksi on luettavissa hänen henkilökohtaisen elämänsä kiinnostavia asioita, mm.ihailunsa appensa luonnetta kohtaan ja sittemmin pitkän Lilla Teatern -seikkailunsa alkuvaiheet. Syventävä ja samalla näköaloja laajentava teos.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus