”Omat vanhemmat ovat avain oman itsensä ymmärtämiseen.” Sotienjälkeisestä ajasta puhutaan yhteen hiileen puhaltamisen kautena, jolloin Suomi oli parhaimmillaan ja aidoimmillaan. Lapset ponnistelivat nuoruuteen ja aikuisuuteen hyvin erilaisista oloista. Toisten lapsuus oli onnellinen, kun taas toisille kasautui koettelemuksia. Köyhän maan jälleenrakentaminen vaati aikuisilta valtavasti työtä, sekä lapion varressa että oman pään sisällä. Joskus asiat olivat niin kipeitä, että aikuisenkin oli vaikea ymmärtää niitä saati pukea sanoiksi. Lapsi kuitenkin aistii aikuisten huolet - mutta myös sen hetken, kun heidän maailmansa oikeasti kohtaavat. Jälleenrakentajien lapset palaa laajojen alkuperäislähteiden, muisteluaineistojen ja ennen julkaisemattomien valokuvien myötä 1940- ja 1950-luvun Suomeen, joka oli monella tapaa lasten valtakunta. Vaikka voi ja sokeri olivat kortilla ja aikuiset kiinni töissään, pihat olivat täynnä leikkikavereita ja mahdollisuuksia seikkailuihin. Teos kuvaa elävästi, millaista oli olla lapsi sodasta toipuvassa Suomessa. Se myös osoittaa, kuinka lapsuus ja tarve ymmärtää omien vanhempien kokemuksia kulkevat mukana läpi elämän.
Metsien maa
Tuula Hockman
bookA Short History of Romania
James Samuelson
book1918 - Matkoja muistin rintamilla
Risto Lindstedt, Eero Ojanen
bookKirkkovuoden saarnat, 2.vsk.
T S Hämäläinen
bookNiccolo Machiavellin valtiollisia mietelmiä
bookEhkä teloitamme jonkun
Tapani Suominen
bookMuukalaisten invaasio : Siirtoväki Suomen ruotsinkielisillä alueilla 1940-1950
Aapo Roselius, Tuomas Tepora
bookKarjala sydämessä
Merja Leppälahti
bookUnohtuneet tanssipaikat - pysyvät muistot
Timo Honkala
bookRautakymi
Jouni Jäppinen
bookAatelin historia Suomessa
Haikari Hakanen
bookTarinaa kirjastoista ja lukemisesta vuosilta 1910 – 1970
Eija Eskola
book