Minä, Belle Bailey Dublinista, olin onneton lapsi. Äitini sätti minua kaikesta. Olin kuulemma hankala lapsi, olin pilannut äitini elämän. Lopulta viranomaiset puuttuivat asioihin. Sen jälkeen asuin monessa sijaiskodissa. Opin erottamaan todella hyvät ihmiset niistä, jotka vain esittävät hyvää. Hyvien ihmisten hymy ulottuu silmiin. Kahdeksanvuotiaana pääsin ihanan Tessin luo. Hänen hymynsä ulottui hänen silmiinsä. Siitä alkoi onnellinen elämäni. Rakastin satuja, ihmeitä ja onnellisia loppuja.
Vähän ennen ensimmäistä jouluani Tessin luona toivoin joulupukilta ystävää. Ja joulupukki toteutti toiveeni. Tessin luo muutti ikäiseni poika, Jim Looney, jonka äiti kärsi mielenterveysongelmista. Saimme pitkään olla yhdessä Tessin luona. Sitten Jimin äiti parantui ja haki Jimin. Kesti kauan selvitä surusta ja kaipauksesta. Tessin avulla selvisin. Kävin koulun loppuun, pääsin yliopistoon, valmistuin opettajaksi.
Nyt olen aikuinen, mutta satujen maailmaa rakastan yhä. Uskon joulun taikaan, enkeleihin ja joulupukkiin. Ja nyt juuri ennen joulua eteeni tulla tupsahti lapsuuteni paras ystävä. Jim Looney. Aikuinen komea mies, jonka hymy ulottuu silmiin. Pidän häntä ihmeenä. Joulupukin tuomana lahjana. Tess pitää Jimiä hyvänä enteenä onnellisesta elämästä...
