Tietoa kirjasta

Taistelija. Supertähti. Esikuva.

Mitä vaatii tie maailman kilpailluimman urheilulajin huipulle ja perinteisen italialaisseuran tähtipelaajaksi? Äärimmäistä määrätietoisuutta ja suomalaiselle harvinaista karismaa.

Joel Pohjanpalo oli kaksikymmentä vuotta sitten lapsitähti, jolta pyydettiin nimikirjoituksia jo alakouluiässä. Teini-ikäisenä hänestä odotettiin suomalaisen jalkapallon seuraavaa suurta tähtipelaajaa. Polusta huipulle tuli todella kivikkoinen.

Vasta nyt 30-vuotiaana Pohjanpalo on saanut Italiassa sen arvostuksen, jonka hän olisi voinut taitojensa puolesta saada jo aiemmin. Pohjanpalo joutui toipumaan lukuisista loukkaantumisista, joista yksi vaaransi hänen koko peliuransa – ennen kuin hänestä tuli todellinen tähtipelaaja.

Pohjanpalo kertoo tarinassaan avoimesti, millaisia henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia huipulla vaaditaan ja mitä hän on oppinut ammattilaisjalkapallon raa’asta maailmasta.

Ari Virtanen on Sanoman palkittu urheilutoimittaja. Hän on työssään seurannut Joel Pohjanpalon uraa siitä lähtien, kun Pohjanpalo lähti HJK:sta Saksaan 2013. Vuonna 2011 Virtanen kirjoitti kirjan siitä, miten Huuhkajat selviytyi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin.

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


4.2

116 arvosanaa

Markus

10.5.2026

Hyvin kirjoitettu ja erittäin mielenkiintoinen kirja! Miellyttävä lukijaääni

Timo

3.4.2026

-

Valtsu

30.12.2025

No joo

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus