Jouluksi kotiin / Salaisia suudelmia

Jouluksi kotiin

Minisarja: Sterlingin naiset (3)

Andrew Sterlingin tavoitteena on ollut tuhota veljensä kiinteistöyritys. Kun veli yllättäen kuolee ja yhtiön omistajuuteen siirtyvät tämän kolme vaimoa – yksi leski ja kaksi exää – ryhtyy Andrew ajattelemaan asioista lempeämmin. Vaimot ovat päässeet tuhoyrityksen jalanjäljille. Leskeksi jäänyt ja raskaana oleva Miranda haluaa ajatella pelkkää hyvää. Niin haluaa myös Andrew. Voisiko hän saada hyvän puolison roolin veljensä jälkeen?

Salaisia suudelmia

Minisarja: Kincaidin perilliset (3)

Brooke Nichols ei ole koskaan nähnyt pomoaan RJ Kincaidia noin tolaltaan. Onhan RJ:n äiti toki parhaillaan tutkintavankeudessa, ja lisäksi avioliiton ulkopuolella syntynyt velipuoli on melkein varastanut laivausyhtiön. Mikään ei kuitenkaan oikeuta noin huonoa käytöstä kokoussalissa! Niinpä hyvän assistentin tavoin Brooke vetää RJ:n toimistoonsa ja kaataa tälle paukun... joka johtaa suudelmaan tai pariin.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

4.0

11 arvosanaa

pia

10.12.2021

Hyvä sarja ja hyviä juoteenkäänteitä

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus