Joulutarina

Tarina, joka on hurmannut lukijat ympäri maailman. Joulun taikaa täynnä oleva tarina, joka lumoaa niin suuret kuin pienet joulun odottajat.

Lämmin ja viisas romaani muistetaan myös menestyselokuvasta, joka on jo kohonnut klassikkojen joukkoon. Orpopoika Nikolas kasvaa pienessä kalastajakylässä ja asuu jokaisessa perheessä vuorollaan. Mutta eräänä ankarana talvena kukaan kylän perheistä ei pysty hoitamaan Nikolasta, vaan hänet lähetetään äreän puuseppä Iisakin luokse. Ankeassa tuvassaan asuva Iisakki inhoaa lapsia, mutta tuvan lattian alla on piilossa puusepän verstas, joka ylittää Nikolain hurjimmatkin haaveet. Verstaan suojissa Iisakin äreän kuoren alta löytyy lopulta lämmin sydän, ja Nikolai alkaa aavistaa ihmeellisen elämäntehtävänsä...

Marko Leinon sydämellisen kaunis Joulutarina on valloittanut lukijat joka puolella maailmaa. Romaani on käännetty jo seitsemälle kielelle ja sitä on myyty tähän mennessä yli satatuhatta kappaletta - eikä suosiolle näy loppua. Saksassa kirja on noussut jouluklassikoksi, josta on otettu jo toistakymmentä painosta.

"Marko Leinon Joulutarina-romaani kertoo henkeäsalpaavan kauniisti joulupukin koskettavan elämäntarinan." - Elimäen Sanomat

"Joulutarina on kirja jonka voi lukea kerta toisensa jälkeen. Se on monitasoinen teos, joka kertoo kaipauksen ja kiitollisuuden lisäksi myös ystävyydestä, välittämisestä, vastuun kantamisesta, surusta ja uskollisuudesta." - Luoteis-Satakunta

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.6

235 arvosanaa

{~Irppa~}🌊❄️💨

10.3.2025

Kulli kikkeli pylly kakkeli😏 hernekeitto maistuu muna kanssa🥸🤓T:Nörtääjät

Manipro

4.12.2024

Ihan paras luen joka joulu❤️

iita

16.11.2024

Ihana❤

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus