Juhannustulet : Kertomuksia suviyöstä

Suomen suvi on lyhyt, suloinen ja toisinaan hengenvaarallinen!

Suomen kesä on kauneimmillaan, mökkirannoissa lämpiävät saunat, mutta rikolliset eivät lomaile! Hyväntuulisia novelleja kesälaitumelta.

Mökkijuhannukset eivät ole kaikkia varten. Tuire lähtee vastentahtoisesti viettämään keskikesän juhlaa sukulaistensa kanssa. Hänellä on kuitenkin suunnitelma: kaikki eivät palaa tältä reissulta hengissä. Provinssirockin pääesiintyjän basisti katoaa juuri ennen keikan alkua. Kesänaapureiden lomanvietto äityy rajuksi riidaksi, ja pian vastarakennettu huvila on ilmiliekeissä. Hilja Ilveskero jäljittää aamuöisessä metsässä uhkaavia kulkijoita, ja Maria Kallio selvittää, kuka tappoi Suomen ilkeimmän kolumnistin.

Juhannustulet kokoaa yksiin kansiin Leena Lehtolaisen kesäisiä rikoskertomuksia vuosien varrelta. Mukana on myös kaksi uutta novellia.

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen tunnetaan Maria Kallio- ja Henkivartija-romaaneistaan. Niiden lisäksi hän on kirjoittanut perhe- ja avioliittoromaaneja ja jännitysnovelleja. Lehtolaista on käännetty 30 kielelle – Yhdysvalloissa vain Jo Nesbø on häntä käännetympi pohjoismainen jännityskirjailija.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.7

484 arvosanaa

Zyysso

4.8.2025

Kolahtaa mulle

Marjatta

21.4.2024

Ok kirja

Soili

10.9.2023

Aivan mahtava kirja. Olen aina pitänyt Leena Lehtolaisen kirjoista. Tätä kuuntelin kun kävelin juoksumatolla. Tämä oli kirjan kohokohta siis oli ilvestarina. Jotenkin se meni tunteisiin mutta hyvä näin.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus