Juice puhuu : Kootut muistelmat Vol I

”Jos haudan takaa voi puhua, nyt se tapahtuu.”

- Iltalehti

Juicen elämästä omin sanoin.

Ainutlaatuisessa äänikirjassa kuullaan myös Juicen itsensä puhetta.

Marilyn, Syksyn sävel, Viidestoista yö, Ei elämästä selviä hengissä... 1990-luvun alkuun tultaessa Juice Leskinen oli muuttanut suomalaisen rock-musiikin. Hän täytti 40 vuotta ja keskittyi myöhempinä vuosina musiikin sijaan kirjoittamiseen, perheeseen ja sairastamiseen. Tässä käännekohdassa toimittajat Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius haastattelivat Juicea kuukausien ajan. Haastattelujen pohjalta tehtiin 40-tuntinen radio-ohjelma.

Juice puhuu - Kootut muistelmat perustuu leikkaamattomiin, alkuperäisiin haastattelunauhoihin, joita ei koskaan aikaisemmin ole päässyt julkisuuteen. Leskinen itse pyysi nauhat viimeisinä vuosinaan 2000-luvun alussa CD-levyille poltettuna antaakseen ne uudelle vaimolleen, koska ei itse jaksanut kertoa tälle tarinaansa.

Kirjassa puhuu mies, joka julistaa talonsa pihapiirin ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi, vertaa massakäyttäytymistä keskitysleiriin ja herää joka aamu kuuden aikaan ja alkaa tehdä töitä. Hän kertoo lukijalle taiteestaan omalla kielellään, sekoituksella juankoskea ja tamperetta.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

3.9

201 arvosanaa

Juha

26.10.2025

Polveileva. Avasi kivasti kappaleiden syntyjä ja biisintekemisen taidetta, ksitteitä.

Juha

24.11.2024

Ok

Tuomo

15.1.2024

Kirja on erinomainen. Lukija hieman monotoninen ja alapäässä oli jokin häiritsevä ominaistaajuus hänen äänessään.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus