Jukka Kuoppamäki – Elämän mittainen laulu

Kunnianosoitus 80 vuotta täyttävälle säveltäjämestarille ja kaikkien suomalaisten tuntemalle 50-vuotiaalle Sininen ja valkoinen -kappaleelle.

Elämän mittainen laulu on ensimmäinen elämäkerta Kuoppamäestä, jossa muutkin kuin hän itse muistelevat rakastetun lauluntekijän ja hengenmiehen uraa ja elämää.

Jukka Kuoppamäki (s. 1942) tunnetaan lukuisista menestyshiteistään, kuten Pieni mies, R-a-k-a-s, Anna mulle tähtitaivas ja Satulinna. Hänet muistetaan lisäksi yhtenä television läpimurtovuosikymmenen 1970-luvun suosituimpana laulajana Syksyn sävel -voittoineen. Kuoppamäki on ennen kaikkea lauluntekijä, säveltäjä ja sanoittaja. Hänellä on ainutlaatuinen asema suomalaisen musiikin historiassa.

Kuoppamäki yllätti kaikki lähtemällä 34-vuotiaana pappisseminaariin Länsi-Saksaan. Perhe, johon siunaantui lopulta seitsemän lasta, seurasi perässä. Pappina toisen merkittävän uran tehnyt Kuoppamäki onkin viettänyt yli puolet elämästään Saksassa. Tähän liittyy myös lauluntekijän elämän suurin tragedia – hän olisi halunnut tehdä papin työtä Suomessa, muttei saanut siihen koskaan mahdollisuutta, vastoin hänelle annettuja lupauksia.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.0

47 arvosanaa

päve

2.12.2023

Todella lahjakas laulun moni toiminen mies, sekä musikaalinen lahjakkuus! Joka myös periytynyt lapsiin. Monia suur hittejä muillekkin artisteille. Mielenkiintoinen kerronta kiinnostava kokonaisuus.

Terttu

20.9.2023

Erittäin hyvä kuvaus suomen musiikkielämän kuuskytluvulta tähänpäivään. Ja rakkaudesta läheisiin ja elämäntehtävään, ja elämään. Monet esiintymiset nähtynä ja hänen musiikin ystävänä.

Anonyymi

5.8.2023

todella hyvä elämän tarina, kiitos!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus