Jyrki 1995–2001 : Nuoriso-ohjelman nousu ja tuho

Näin syntyi ja kuoli Suomen suurin nuoriso-ohjelma.

Vuonna 1995 Jyrki tuli meille. Hurjaa menoa ja ennennäkemätöntä tv-ilmaisua sisältäneen ohjelman vuosiin mahtuu niin villejä tarinoita kuin ammatillisia innovaatioita.

Kun Jyrki alkoi, siitä tuli sukupolvikokemus ja oman aikansa valtava mediailmiö. Ohjelma nosti suomalaista musiikkia kansainväliselle tasolle ja teki kokemattomista juontajistaan tähtiä.

Jyrkin kulisseissa tekijöitä kohdeltiin välillä todella rajusti, mutta vuosiin mahtuu myös riemukkaita kokemuksia ja koskettavia hetkiä.

Kirjassa oman versionsa Jyrkistä kertovat tekijät Katja Ståhlista Pizza Pekkariseen ja Micaela Metsoon. Ääneen pääsevät myös Jyrkissä vakituisesti esiintyneet muusikot, kuten Toni Wirtanen, Kerkko Koskinen ja Kalle Ahola.

Juuso Määttänen on Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja. Joonas Hytönen oli Jyrkin tunnetuimpia juontajia. Nykyään hän toimii yhden Suomen suurimman tv-tuotantoyhtiön, Fremantlen toimitusjohtajana.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

Liittyvät kategoriat

3.7

79 arvosanaa

Nalle

23.5.2026

Erinomainen historiateos. Tuo paljon muistoja mieleen. Valittu rakenne vähän takkuilee, aiheuttaa aika paljon toistoa ja hyppimistä.

t-mu

7.5.2026

Hyvin kattava, ehkä asioita liian paljon toistava historiikki.

Mikko

11.2.2026

Vittu mikä kusipää kulmala! Huh huh

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus