Kauhuaineksia sisältävä jännäri pahaenteisestä kylästä Vuonna 1959 ruotsalaiseen Silvertjärnin kaivoskylään saapuu poliisipartio selvittämään outoja tapahtumia. Poliisit löytävät lyhtypylvääseen sidotun, runnellun ruumiin kylän keskustorilta. Kylän kaikki yhdeksänsataa asukasta ovat kadonneet jälkiä jättämättä. Tapahtumat jäävät mysteeriksi, ja kylä autioituu. Vuonna 2019 dokumenttiohjaajaksi opiskeleva Alice aikoo toteuttaa lopputyönään unelmaprojektinsa. Hän haluaa selvittää, mitä Silvertjärnissä vuonna 1959 tapahtui, ja tehdä tapauksesta dokumenttielokuvan. Päästyään perille kylään Alice kuvausryhmineen huomaa, että matkapuhelinverkkoon ei saada yhteyttä. Heidän tavaroitaan alkaa kadota ja siirtyä paikaltaan, ja yksi ryhmän jäsenistä näkee yön hämärässä ihmismäisen hahmon liikkuvan kylän laitamilla. Kuusikymmentä vuotta vanhan arvoituksen ratkaiseminen asettaa vaakalaudalle paitsi Alicen uran myös kaikkien hengen. Camilla Stenin Kadonnut kylä on ruotsalaiskirjailijan väkevä ja kylmiä väreitä nostattava jännitysromaani. Kirja vie lukijan kauas syrjäseudulle avun ulottumattomiin ja pitää otteessaan kuin arvoituksellinen hylätty kylä, joka ei aio päästää irti luokseen eksyneistä vieraista.
Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi
- Lue ja kuuntele tänään
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu
- Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Lukija:
Kieli:
suomi
Muoto:

Uhrisuo
Susanne Jansson
audiobookbook
Piparkakkutalo
Carin Gerhardsen
audiobookbook
Kiviäidit
Erin Kelly
audiobook
Kaikista synkimmät salaisuudet
Lisa Jewell
audiobook
Kesän kylmyydessä
Mari Jungstedt
audiobookbook
Joka askel jonka otat
Lisa Jewell
audiobook
Jäljettömiin
Cara Hunter
audiobookbook
Kuolleet enkelit
Veronica Sjöstrand
audiobookbook
Kun jää pettää alta
Camilla Grebe
audiobookbook
Uhri
Tim Weaver
audiobookbook
Korkea taivas
Jonas Moström
audiobookbook
Meren aaveet
Heine Bakkeid
audiobookbook

Kammottava totuus
Camilla Sten
audiobookbook
Vaarallinen taito
Camilla Sten
audiobookbook
Syvyyksissä : Synkät vedet 1
Camilla Sten, Viveca Sten
audiobookbook
Perijä
Camilla Sten
audiobookbook
Loimut : Synkät vedet 3
Camilla Sten, Viveca Sten
book
Sumussa: Synkät vedet 2
Camilla Sten, Viveca Sten
audiobookbook
En farlig talang
Camilla Sten
audiobookbook
En annan gryning
Camilla Sten
audiobookbook
Midnattsblot
Camilla Sten
audiobookbook
Arvtagaren
Camilla Sten
audiobookbook
Återträffen
Viveca Sten, Camilla Sten
audiobookbook

Jussi
9.11.2024
Alku lupasi enemmän kuin kokonaisuutena antoi. Kahdessa ajassa liikkuva kertomus juuttui yksityiskohtien loputtomaan kuvailuun, mikä teki kerronnasta varsin verkkaista.
Sissi
22.7.2024
Jännittävä, koukuttava juoni tempaisi nopeasti mukaansa. Odotin kovasti loppuratkaisua, mutta se oli epäuskottava ja ennalta-arvattava, eli valitettavasti pettymys. Lopun takia koko lukukokemus hieman lässähti.
V
10.9.2021
Olipas mukavasti kirjoitettu kirja! Tarina piti jännityksessä loppuun asti enkä osannut kaikkea arvata. Lukijakin oli loppupeleissä hyvä, vaikka alkuun hieman tökki.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus