Kansalaisuus ja kansanterveys

Terveyden vaalimisesta on tullut erottamaton osa nykyihmisen elämäntapaa, ja viime vuosina hyvinvointivaltion puolustaminen on kiteytynyt terveydenhuollon kriisiin. Kansalaisuus ja kansanterveys valottaa nykytilanteen historiallista taustaa. Se käsittelee suomalaisen kansanterveyden ja julkisen terveydenhoidon historiaa aikana ennen nykyisen terveyspalvelujärjestelmän perustamista Suomeen. Teoksessa kysytään, millä tavoin terveyden vaaliminen ja sairauksien ehkäiseminen nousivat yhteiskunnallisiksi kysymyksiksi ja tulivat julkisen vallan toimenpiteiden kohteiksi 1800-luvun lopulta alkaen. Toisaalta teos tuo esille terveydenhoidon merkityksen kansakunnan ja sosiaalivaltion rakentamisessa sekä sen, miten kansanterveystyön eri alueiden keskustelut ja hankkeet määrittivät kansalaisuutta. Aiheina ovat muun muassa tuberkuloosin torjunta, äitiysneuvolat, kouluterveydenhuolto, rotuhygienia, vammaishuolto, kansanravitsemus, laittomat abortit ja seksuaaliterveys. Kansalaisuus ja kansanterveys on hyödyllistä luettavaa paitsi suomalaisen terveydenhoidon ja lääketieteen historiasta kiinnostuneille myös terveyspolitiikan, terveyskasvatuksen, terveydenhuollon hallinnon sekä sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön ammattilaisille ja opiskelijoille. Se soveltuu opetuskäyttöön niin yliopistoissa kuin sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakouluissa. Kirjoittajat ovat historiantutkijoita ja sosiologeja.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.