Panu Rajala kertoo kirjallisuutemme merkittävimmän kulttihenkilön Johan Ludvig Runebergin (1804-1877) tarinan.
Runeberg toimi kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä ja tutustui suomalaiseen kansaan. Hän rakastui pariin maalaisneitoseen, meni kihloihinkin, mutta nai sitten järkiperäisesti pikkuserkkunsa Fredrika Tengströmin. Hän muutti syksyllä 1828 yliopiston mukana Helsinkiin valmistuakseen akateemiselle uralle ja elätti kasvavaa perhettään opettajana ja lehtimiehenä.
Runouden kannalta Runebergia kohtasi onnellinen haaksirikko: hänen tieteellinen uransa karahti kiville Helsingissä ja hänen oli vetäydyttävä latinan opettajaksi Porvooseen. Siellä hänen runosuonensa toden teolla puhkesi. Runebergia innoittivat edelleen hänen toistuvat rakastumisensa. Puoliso Fredrika pysyi hänen tukenaan ja loi itsekin uran kirjailijana.
Runeberg pystytti teoksillaan ihannekuvan Suomen kansasta ja nosti antiikista periytyvän runokielen meillä uudelle tasolle. Vänrikki Stoolin tarinoillaan hän iski kansan mieliin sankarihahmot, joita on siteerattu näihin päiviin saakka. Maamme-laulu sinetöi hänen asemansa isänmaan ja luonnontunteen runoilijana.
Runebergin ihailu saavutti jo hänen elinaikanaan ja varsinkin kuolemansa jälkeen palvonnan mittasuhteet. Mutta tunteeko kansa oman kansallisrunoilijansa ihmisenä? Panu Rajala ravistelee patsaan eloon ja sytyttää Johan Ludvigin intohimot uusiin liekkeihin.
Heidi-Maaria
2.7.2022
Loistava! Todella kattava. Lukijan ääni vain alleviivaa tekstin mielekkyyttä.
sari
25.11.2021
Hieno kirja, erityiskiitos lukijalle, näin hyvään vieraan kielen lausumiseen harvoin törmää äänikirjoissa. Monia kirjoja olen jättänyt kuuntelematta sen vuoksi.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus