Heikki Välisalmen Karu Kamarani : Runoja asettuu suomalaisen lyriikan niukkaan ja sisäänpäin kääntyneeseen traditioon, jossa arkinen tila muuttuu eksistentiaalisen havainnon näyttämöksi. Teoksen nimessä korostuva "kamari" viittaa sekä konkreettiseen huoneeseen että mielen rajattuun, karuun sisätilaan; runot tutkivat yksinäisyyttä, muistia, ajallisuutta ja hiljaisuuden painoa. Ilmaisu on oletettavasti tiivistä, kuvallisesti harkittua ja rytmisesti pidättyvää, jolloin merkitykset rakentuvat sävyistä, toistosta ja katkosten semantiikasta pikemmin kuin laveasta kerronnasta. Kokoelma resonoi modernistisen ja jälkimodernin suomalaisen runouden kanssa, jossa vähäeleisyys kantaa metafyysistä intensiteettiä. Välisalmen kirjailijakuva hahmottuu tekijänä, jota kiinnostavat sisäisen kokemuksen muodot enemmän kuin ulkoinen tapahtumallisuus. Juuri tällaisen teoksen kirjoittaminen edellyttää tarkkaa kielen tajua, kokemuksellista kurinalaisuutta ja kykyä nähdä arkisessa ympäristössä symbolinen syvyys. Hänen taustansa runoilijana näyttäytyy herkkyytenä hiljaisille havainnoille, tilan poeettisuudelle ja ihmisen rajallisuuden problematiikalle. Karu Kamarani vaikuttaa syntyneen tarpeesta tehdä näkyväksi se, mikä jää puheessa yleensä nimeämättä. Teosta voi suositella lukijalle, joka arvostaa vaativaa, mietiskelevää ja esteettisesti kurinalaista runoutta. Se palkitsee hitaan lukemisen ja uudelleenpalaamisen, sillä runojen merkitykset avautuvat kerroksittain. Erityisen antoisa kirja on niille, joita kiinnostavat suomalaisen lyriikan hiljaiset, mutta syvästi resonoivat äänenpainot.