Kasvien tasavalta

Maailman merkittävin, suurin ja voimakkain yhteisö on puhunut – kasvien tasavalta.

Ihmiskunta ei suinkaan ole maailman valtias, vaikka niin käyttäydymmekin. Todellisuudessa olemme elollisten olentojen yhteishallintoalueen epämiellyttäviä ja haitallisia asukkeja. Ilmaannuimme kuvioihin vasta noin 300 000 vuotta sitten – verrattuna Maan 3,8 miljardin vuoden elollisten olentojen historiaan olemme olleet paikalla lyhyen tovin. Tänä suhteellisen lyhyenä aikana olemme muokanneet, hyödyntäneet ja riistäneet elinympäristöämme niin voimakkaasti ja surutta, että maapallosta on tullut vaarallinen elinpaikka jopa meille itsellemme.

Kasvien tasavalta on kasvikunnan kuviteellinen manifesti ja vakava ajatusleikki maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Sen tarkoitus on kirkastaa näköalamme ihmisen asemaan ja osaan maailmassa, jonka jaamme muiden elollisten olentojen kanssa. Pienessä mutta merkittävässä teoksessa kasvineurobiologi Stefano Mancuso esittelee kahdeksan kasvien olemassaoloa ohjaavaa periaatetta, joita voidaan soveltaa kaikkien elollisten olemassaoloon. Verrattuna ihmisten perustuslakeihin, joissa ihminen on kaiken ainoa keskipiste, kasvikunnan näkökulma on vallankumouksellisen nerokas.

Italialainen Stefano Mancuso on palkittu ja arvostettu kasvitieteilijä sekä pioneeri kasvineurobiologiassa, joka tutkii biologisten systeemien välistä viestintää ja sisäistä kommunikaatiota geenien, molekyylien sekä ekologisten yhteisöjen tasolla. Mancuso toimii kasvitieteen professorina Firenzen yliopistossa ja haluaa soveltaa kasvien älykkyyttä teknologiassa sekä erityisesti ympäristönsuojelussa sekä demokratiassa. Mancusolta on aiemmin julkaistu suomeksi teokset Loistavat kasvit ja Kasvien vallankumous.

Aloita 14 päivän ilmainen kokeilu

  • Täysi pääsy satoihin tuhansiin äänikirjoihin ja e-kirjoihin kirjastossamme
  • Luo jopa 4 profiilia – myös lapsille
  • Lue ja kuuntele offline-tilassa
  • Tilaukset alkaen 11,99 € kuukaudessa
Kokeile nyt ilmaiseksi

Peruuta milloin vain

Kasvien tasavalta

Maailman merkittävin, suurin ja voimakkain yhteisö on puhunut – kasvien tasavalta.

Ihmiskunta ei suinkaan ole maailman valtias, vaikka niin käyttäydymmekin. Todellisuudessa olemme elollisten olentojen yhteishallintoalueen epämiellyttäviä ja haitallisia asukkeja. Ilmaannuimme kuvioihin vasta noin 300 000 vuotta sitten – verrattuna Maan 3,8 miljardin vuoden elollisten olentojen historiaan olemme olleet paikalla lyhyen tovin. Tänä suhteellisen lyhyenä aikana olemme muokanneet, hyödyntäneet ja riistäneet elinympäristöämme niin voimakkaasti ja surutta, että maapallosta on tullut vaarallinen elinpaikka jopa meille itsellemme.

Kasvien tasavalta on kasvikunnan kuviteellinen manifesti ja vakava ajatusleikki maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Sen tarkoitus on kirkastaa näköalamme ihmisen asemaan ja osaan maailmassa, jonka jaamme muiden elollisten olentojen kanssa. Pienessä mutta merkittävässä teoksessa kasvineurobiologi Stefano Mancuso esittelee kahdeksan kasvien olemassaoloa ohjaavaa periaatetta, joita voidaan soveltaa kaikkien elollisten olemassaoloon. Verrattuna ihmisten perustuslakeihin, joissa ihminen on kaiken ainoa keskipiste, kasvikunnan näkökulma on vallankumouksellisen nerokas.

Italialainen Stefano Mancuso on palkittu ja arvostettu kasvitieteilijä sekä pioneeri kasvineurobiologiassa, joka tutkii biologisten systeemien välistä viestintää ja sisäistä kommunikaatiota geenien, molekyylien sekä ekologisten yhteisöjen tasolla. Mancuso toimii kasvitieteen professorina Firenzen yliopistossa ja haluaa soveltaa kasvien älykkyyttä teknologiassa sekä erityisesti ympäristönsuojelussa sekä demokratiassa. Mancusolta on aiemmin julkaistu suomeksi teokset Loistavat kasvit ja Kasvien vallankumous.


Kirjailija:

Kesto:

  • 63 sivut

Kieli:

suomi


3.9

33 arvosanaa

Kaisu

30.5.2024

Mielenkiintoisesti kerrottua

A-L

2.8.2022

Tärkeä, helposti kuunneltava kirja. Tiivis paketti siitä, mikä meidän pitäisi nyt tunnustaa ja miten pitäisi toimia, mutta mikä ei ikävä kyllä ole toteutunut, eikä näytä toteutuvan.

Janica

20.5.2022

Upea teos joka olisi jokaisen tärkeä lukea!

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus