Kasvuun yritysostolla - Onnistu yrityskaupassa on ensimmäinen suomalainen epäorgaaniseen kasvuun keskittyvä kirja omistajien, hallitustyöskentelyn ja liikkeenjohdon näkökulmasta. Kasvu yritysostoin on keskeinen osa monen yrityksen kasvun suunnittelua. Erityisesti pörssiyhtiöt ja pääomasijoittajat ovat nähneet yritysostot houkuttelevana ja menestyksekkäänä tapana kasvattaa yritysarvoaan. Sama mahdollisuus olisi hyödynnettävissä laajemmin kasvuyrityksissä. Kirjan tavoitteena on rohkaista suomalaisia kasvuyhtiöitä ottamaan kasvun askeleita hallituin yritysostoin. Tämä voisi usein kiihdyttää myös yhtiöiden kansainvälistymistä. Ääneen pääsevät monet liike-elämässä meritoituneet yrittäjät ja yritysjohtajat. Heidän kertomanaan kirja siirtää hiljaista tietoa yrityskauppojen mahdollisuuksista ja toisaalta sudenkuopista kasvuyritysten hyödynnettäväksi. Yrityskaupat ovat monitahoinen kokonaisuus, mikä edellyttää monen eri asiantuntijaulottuvuuden osaamista. Kirja etenee vaihevaiheelta käsitellen kiinnostavalla ja tuoreella tavalla seuraavia yrityskasvun osa-alueita: - Strateginen näkökulma - Yritysostamisen ammattimainen prosessi - Yritysostamisen taktinen ja psykologinen ulottuvuus - Yritysostojen rahoitus - Arvonmääritys - Due Diligence - Juridiikka - Ostokohteen haltuunottoprosessi ja integraatio Kilpailu nyt ja tulevaisuudessa on kovaa, eikä orgaaninen kasvu enää yksin riitä. Osta tai tule ostetuksi!
Kasvuun yritysostolla : Onnistu yrityskaupassa
Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailijaa:
Kieli:
suomi
Muoto:

One Good Turn : A Natural History of the Screwdriver and the Screw

Earl Mindell's Peak Performance Bible: How to Look Great, Feel Great, and Perform Better In the Gym, At Work, and In Bed

Win at Office Politics : A Beginner’s 30-Minute Quick Start Guide

Performance Appraisal Phrase Book : The Best Words, Phrases, and Techniques for Performace Reviews

Wrongfully Convicted (Updated and Expanded Edition) : Guilty Pleas, Imagined Crimes, and What Canada Must Do to Safeguard Justice

Mergers & Acquisitions Pay-off Optimization : The Commercial Due Diligence Imperative

Puffed Out : The Three Little Pigs' Guide to a Growth Mindset

UnStuck : Rebirth of an American Icon

Summary: The Amazon Way : Review and Analysis of Rossman's Book

Första hjälpen vid telefonkramp

Ingenjörerna

Summary: Positioning: The Battle for Your Mind : Review and Analysis of Ries and Trout's Book
