Okei, kerrotko tarkemmin mitä on tapahtunut?” poliisi kysyi ja alkoi kirjata muistiinpanoja.
En tiennyt, kuinka tarkkaa kuvailua hän haluaisi, mutta yritin parhaani mukaan kertoa koskettelusta ja tilanteista, jotka muistin. Hämmästyksekseni hän halusi minun tarkentavan edelleen.
“Sun täytyy kertoa sanasta sanaan. Näihin tarvitaan tarkat tiedot, että tiedetään mistä on kyse. Eli koskettelusta ei riitä, että sanot, että laittoi sormen sun sisään, vaan pitää kertoa sisään minne, ymmärrätkö?”
Iida oli kymmenenvuotias, kun hänen isosiskonsa alkoi seurustella Joonaksen kanssa. Aluksi hänen huomionsa tuntui Iidasta hyvältä, sitten siitä tuli outoa, äkkiä se olikin jotain väärää. Hyväksikäyttö kesti monta vuotta. Lapsella ei ollut sille sanoja, aikuisena Iida ei halunnut puhua muistoistaan. Kun hän lopulta rohkaistui kertomaan poikaystävälle, hän käytti hyväksikäyttäjän aseita Iidaa vastaan. Rikosilmoituksesta alkanut prosessi oli nöyryyttävä, piinaava ja hidas, mutta teki lopulta Iidasta vahvemman.
Kätesi jälki reidelläni on omaelämäkerrallinen, luihin ja ytimiin asti rehellinen esikoisteos seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Iidan tarinassa sekoittuvat toisiinsa häpeä, rikottu koskemattomuus, itsemääräämisoikeus, pelko ja lopulta rohkeus vaatia oikeutta. Hänen kokemuksensa on varoittava esimerkki, mutta myös kädenojennus saman kokeneille: Sinä et ole yksin.
Jyväskyläläinen Iida Hihnala on ohjaaja vaativan tason lastensuojelulaitoksessa.













Iida
9.12.2025
En anna täyttä viittä tähteä, koska minun oli alussa vaikea pysyä tarinassa mukana. Osittain tämä johtui siitä, että tarinassa ei juurikaan ollut mielenkiintoisia ja yksityiskohtaisia kuvauksia erilaisista tapahtumista, mihin olen tottunut. Osittain lukijan perässä oli vaikea pysyä, kun on keskittymisvaikeuksia muutenkin. Lukija oli selkeä ja eläytyvä, mutta luki todella nopeasti. Aloin kuunnella kirjaa paremmin oikeastaan vasta puolivälin kohdalla, kun jotain alkoi tapahtua. Mielestäni parhaissa kirjoissa on huippukohdat: alku ja loppu. Tässä huippukohta oli keskellä, ja siksi oli ehkä hieman haastava säilyttää kiinnostus ja keskittyminen.
Karoliina
3.12.2025
Kiitos, kun olet kirjoittanut tämän. Tästä on varmasti apua monille muillekin selviytyjille ja aktiivisesti asian kanssa kamppaileville. Kaikkea hyvää.💓
Dahlia
27.3.2025
Ihan mahtava kirja. Samanlaista kokeneena täytyy sanoa et ihan huikean rohkeasti oot uskaltanut kirjoittaa.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus