Katso ihmistä : Poliisi pahan ja pyhän äärellä

Astuin eteiseen, etenin olohuoneeseen ja keittiöön. Ensisilmäys asuntoon kertoi, että sisustusvinkit oli kerätty Alibi-lehdestä: eritteitä ja ruokajätteitä lattialla, jätepussikasa keittiössä, tupakantumppeja, rutistettuja oluttölkkejä, tyhjiä viinapulloja ympäriinsä. Haju laittoi kakomaan kurkkua, vaikka oksennusrefleksi ei herkässä ollutkaan. Tässä asunnossa ei ihmisen kuulunut asua. Kaatopaikkakin tuntui inhimillisemmältä vaihtoehdolta vaihtuvine hengitysilmoineen.

Kotinsa vangiksi jäänyt mies, pahoinpidelty äiti, poikansa liian varhain menettänyt isä. Kehitysvammaista lastaan rakastava iäkäs nainen, kurjuudenkin keskellä iloa löytävä pikkutyttö, päihderiippuvuuden selättänyt entinen saatananpalvoja.

Poliisi, pappi ja terapeutti Kalle Mäenpää on nähnyt urallaan sekä ihmiselämän synkimmät varjot että kirkkaimmat valot. Tässä kirjassa hän kertoo mielenpainuvimmista kohtaamisistaan sekä niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista. Mäenpää paljastaa meille maailman, joka on aivan edessämme mutta jota emme halua nähdä. Vaan onko meillä sittenkin toivoa? Kirjan rohkaiseva sanoma on, että meistä jokainen voi auttaa tekemään maailmasta paremman paikan. Katsomalla pimeyden läpi, katsomalla ihmistä.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.9

46 arvosanaa

Teppo

5.2.2026

Pysäytti. Haluan lasteni lukevan tämän kun vähän vielä kasvavat.

Asta

4.2.2026

Syvällinen, upea kirja! Antoi paljon pohdittavaa!

Pirjo

7.1.2026

mielenkiinnolla luin,kun kiinnosti,miten ihminen voi löytää itsensä monesta ammatista,jotka kaikki ovat kuitenkin henkisesti rankimpia ammatteja

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus