Kehityksen tutkimus : Johdatus perusteisiin

Maailman jakautuminen vauraampaan ”pohjoiseen” ja köyhempään ”etelään” sekä tästä seuraava epätasa-arvo on keskeinen globaali ongelma ja samalla monen muun ongelman alkusyy. Miksi maailman eri osien asukkailla on niin erilaiset elinolot ja -ehdot? Mistä juontuvat rikkaus ja köyhyys, erot taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä sekä kansainvälinen eriarvoisuus? Miten niihin voidaan vaikuttaa? Kehityksen tutkimuksessa selvitetään muun muassa näitä kysymyksiä eri tieteenalojen keinoin. Teoksessa käsitellään kehityksen tutkimuksen teoreettisia lähtökohtia, suuntauksia ja periaatteita sekä kehityksen eri selitysmalleja. Siinä pohditaan globaalin eriarvoisuuden syntyä ja kehitysmaiden asemaa maailmantaloudessa. Erikseen tarkastellaan väestökysymyksiä, kehitysmaiden maaseudun asukkaiden selviytymisstrategioita, kaupungistumista, sukupuolen merkitystä sekä ympäristöä ja kestävää kehitystä.

Teos perustuu aiemmin nimellä Kehitysmaatutkimus julkaistuun kirjaan. Tässä kauttaaltaan päivitetyssä laitoksessa käsitellään aiempaa perusteellisemmin kehityspolitiikkaa, globaalia hallintaa ja konfliktien ja kehityksen yhteenkietoutumista. Kattava perusteos sopii oppikirjaksi ja toimii myös oivallisena hakuteoksena kehitysmaista ja suurista globaaleista kysymyksistä kiinnostuneille.


Muut ovat myös lukeneet

Ohita lista
  1. President's Inaugural Speeches: From Washington to Trump (1789-2017) : The Rise and Development of America Through the Ambitions and Platforms of Elected Presidents

    George Washington, John Adams, Thomas Jefferson, James Madison, James Monroe, John Quincy Adams, Andrew Jackson, Martin Van Buren, William Henry Harrison, James Knox Polk, Zachary Taylor, Franklin Pierce, James Buchanan, Abraham Lincoln, Ulysses S. Grant, Rutherford B. Hayes, James A. Garfield, Grover Cleveland, Benjamin Harrison, William McKinley, Theodore Roosevelt, William Howard Taft, Woodrow Wilson, Warren G. Harding, Calvin Coolidge, Herbert Hoover, Franklin D. Roosevelt, Harry S. Truman, Dwight D. Eisenhower, John F. Kennedy, Lyndon Baines Johnson, Richard Milhous Nixon, Jimmy Carter, Ronald Reagan, George Bush, Bill Clinton, George W. Bush, Barack Obama, Donald John Trump

    book
  2. American Fascists : The Christian Right and the War On America

    Chris Hedges

    book
  3. Globalisaatio vai totalitarisaatio

    Melvin Hunhal

    book
  4. Bhutan - Culture Smart! : The Essential Guide to Customs & Culture

    Karma Choden, Dorji Wangchuk

    audiobook
  5. The Hidden History of Neoliberalism : How Reaganism Gutted America and How to Restore Its Greatness

    Thom Hartmann

    audiobook
  6. Kehitysapukeisarin vaatekaapilla

    Juhani Koponen, Tiina Kontinen

    book
  7. 10 X Finland

    Jaakkola Tapaninen, Marko Ahtisaari

    book
  8. The Prince

    Niccolo Machiavelli

    audiobookbook
  9. When Prophecy Fails

    Leon Festinger, Henry W. Riecken, Stanley Schachter

    audiobook
  10. Arvot mekin ansaitsemme : Kansakunta, demokratia ja tasa-arvo

    Tiina Rosenberg

    book
  11. Muuttuva geopolitiikka

    Vilho Harle, Sami Moisio

    book
  12. Pienen maan selviytymistarina : - ei ja kyllä sotilaalliselle liittoutumiselle

    Kimmo Kiljunen

    book