Mitä tapahtui Elsalle?
Frank todistaa, kuinka tuntemattomat sieppaajat vievät hänen 11-vuotiaan tytärpuolensa Elsan. Vuodet kuluvat, ja Elsan katoamistapaus pysyy selvittämättömänä. Lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin tapauksen pääepäillyksi joutunut Frank on alkoholisoitunut ja häntä pidetään kylän kummajaisena. Kun nuori nainen katoaa paikkakunnalla jälleen, poliisin epäilyt kohdistuvat uudestaan Frankiin. Viimeisenä epätoivoisena yrityksenään puhdistaa maineensa ja selvittääkseen, mitä Elsalle todella tapahtui, Frank pyytää apua Mona Schilleriltä. Tutkimuksissaan Monalle selviää, että vahvat voimat vaikuttavat kyläyhteisön pinnan alla. Yrittäessään paljastaa totuuden Mona päätyy tielle, jota reunustavat pelko, epäluottamus ja uskonnollinen fanatismi.
Keijukaistanssi on toinen osa Vargönin pienen työläisyhteisön ympärille sijoittuvassa rikossarjassa, jossa kohdataan julmankaunista luontoa, salaperäisiä mysteereitä ja epätavallisia persoonia. Kaiken keskiössä on 56-vuotias Mona Schiller, peloton ja piinkova nainen, jotka ratkoo rikoksia, mutta kantaa omia synkkiä salaisuuksiaan.
Kamilla Oresvärd on syntynyt 1967 Falunissa, Ruotsissa. Hän debytoi ensimmäisellä romaanillaan 47-vuotiaana tehtyään ensin pitkän uran bisnesmaailmassa. Mona Schiller -sarja on koukuttanut lukuisia skandidekkarifaneja Ruotsissa.
Eija
21.7.2025
Joo, tulihan kuunneltua. Ei niin hyvä, mutta kohtuullinen. Lukijan eläytyminen ei haitannut☺️
Carita
21.5.2025
Spännande bok
Kati
3.4.2025
Lukijan äänensävy puheenvuoroissa ärsyttää ja vaikuttaa kovasti kuuntelemiseen.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus