Tsunami erottaa - ja yhdistää.
Viisitoistavuotias Emma lentää isoäitinsä kanssa Thaimaahan, Khao Lakiin. Mutta ei ensimmäistä kertaa, sillä kuusivuotiaana hän menetti koko perheensä tuhoisassa luonnonkatastrofissa.
Tällä reissulla Emma ja isoäiti eivät aio vain loikoilla auringossa, sillä heillä on tehtävä: Operaatio Hengenpelastaja. He aikovat etsiä käsiinsä sen miehen, joka aikoinaan pelasti Emman vesimassoista, hiuksista vetämällä. Paikan päällä Emman muistot vuosien takaa tulvahtavat mieleen. Hienovaraisesti ja latautuneesti kirjoitetuissa takaumissa kerrotaan siitä miltä tuntuu, kun ihminen joutuu äärimmäisen eteen. Tunteet ovat pelissä myös, kun Emma tapaa Lukaksen, mukavan ruotsalaisen pojan, joka hänkin on tsunamin selviytyjiä. Kohtalotoverit ymmärtävät toisiaan, ja romantiikkaa on pian ilmassa.
























Sinikka
11.5.2024
En pitänyt, en myöskään lukijan tavasta venytellä sanojen lopputavuja. Murresanoja mie ja sie - ei ei. Jos en olisi käynyt ko. paikoissa olisi mielenkiinto loppunut nopeammin. Surullisia ihmiskohtaloita ei kyynelittä voinut kuunnella. Tämä siis vain minun mielipiteeni😍
Pera
9.3.2023
Ei voi lukea tai kuunnella ilman kyyneleitä. Aivan huippu kirja.
Gerbiili
19.4.2022
Niin ennalta-arvattava
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus