Kieli on erottamaton osa jokaista puhujaansa. Kielenkäyttö ja siihen puuttuminen saavat siksi usein tunteet leimahtamaan, olipa kyse kielen muuttumisesta, kielenhuollosta tai puhekielen kirjosta. Kielestä kiistellään, ja näissä kiistoissa erilaiset asenteet ja kieleen liittyvät uskomukset ottavat toisistaan mittaa - joskus kiivaastikin.
Kielen taju pureutuu moniin sellaisiin ilmiöihin, joita pidetään usein huonona kielenä ja uhkana kielen säilymiselle. Kirjassa näytetään, kuinka kieli toimii vuorovaikutuksen ja vallan välineenä ja kuinka se on osa laajempaa sosiokulttuurista ajattelua. Aihetta tarkastellaan monien käytännön esimerkkien valossa.
Kirja saa lukijan oivaltamaan kielensä uudella tavalla ja laajentamaan ymmärrystään kielestä toimintana.
Ker
2.12.2020
Ansiokas teos, ei kahta sanaa – vaikka kaksihan noita on. Varmasti kieliyhteisöömme oli ehtinyt kovertua kielitiedettä taiten popularisoivan kirjan kokoinen reikä. Kirjoittajilla ei ole totisesti vajeita sen enempää asiaosaamisesta kuin esillepanossakaan. Kritiikkiä: Alussa käytettiin kymmeniä sivuja sen yläkäsitteiseen kertomiseen, mitä kaikkea aiotaan kertoa. Rakenne rokkaisi yliopiston peruskurssilla ja on varmasti konvention mukainen, mutta vapaa-ajan lukijalle alun merimaileja oli raskaahkoa soutaa. Vähemmällä olisi selvinnyt sekin, etteivät tekijät – tai vaikkapa koko aikamme kielentutkijoiden valtajoukko – ajattele nationalistisesti ja että he ovat ajan hegemonian edessä mallikelpoisia (kieli)liberaaleja. Alleviivaus oli aika ylenpalttista. Älkää pelätkö. Puhe ideologioista kielessä on kiinnostavaa rajaansa asti; eikä se raja mitenkään hetimiten tullut vastaan. Kaipasin kuitenkin enemmän itsereflektiota siitä, mitkä voivat olla liberaaliuden sudenkuopat ja relativistisen kieliajattelun kipukohdat. Itsereflektiokitsaus aksioomissa ja premisseissä on inhimillistä, mutta salaa toivoin Kielen tajun nousevan tässä muita aikamme liberaaleja ulostuloja päätä pidemmäksi. Olisi astahdettu raikkaasti metatasolle, eivätkä kirjaa lukevat nationalistit tai konservatiivit saisi saumaa kokea kaiherrusta ihan suotta. Sitä en sano, että jylhä nationalismi, luunjäykkä konservatismi tai puolivainoharhainen protektionismi olisivat sen ongelmattomampia (kieli)aatteita. Tuskin.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus