(6)

Kilpakarate : Maalaiskylästä maailmalle

äänikirja


Maalaiskylästä maailmalle on tarina karatevalmentajan karusta ja ihanasta arjesta, omasta kasvamisesta ottelijoiden mukana ja samalla seuravalmentajasta maajoukkuevalmennuksen kautta Suomen ensimmäiseksi karaten olympiavalmentajaksi. Kainuussa syntynyt ja Piikkiössä kasvanut, Euran Honkilahdessa pitkään asunut ja kotiseudullaan karaten kukoistukseen nostanut Kai Keinänen kertoo omaelämäkerrassaan niin pettymyksistään kuin ilonhetkistään rakastamansa lajin parissa. Kirja näyttää myös sen, miten määrätietoisella työllä ja oikealla asenteella voi saavuttaa tuloksia niukoinkin resurssein.

Kai Keinänen lopetti menestyksellisen karatevalmentajauransa vuonna 2023.


Lukija: Kai Keinänen

Kesto:


4.7

6 arvosanaa

Blöbörtti

12.8.2024

Loistava teos, eikä vain karaten ja sen harrastajien luettavaksi. Kirjassa on syvää viisautta ja se on hyvin käytännöllistä. Eikä muuta viisautta kuin käytännöllistä viisautta olekaan. Kirja naurattaa ja itkettää ja sen kuvaama maailma niin maailman huippu-urheilun pelikentiltä kuin vuohien teurastuksen luonnollisuudesta on uskottavampi kuin mikään Paul Coelhon ohut yläpilvi.