(9)

Kohtalo kolkuttaa / Salaisuuksien avioliitto

e-kirja


Kohtalo kolkuttaa

Maailma oli romahtanut Chiaran ympäriltä yhdessä kiitävässä hetkessä. Hänen vanhempansa olivat kuolleet, ja nyt hän menettäisi kotinsakin! Kuin sumussa hän katsoi ovellaan seisovaa miestä, joka oli kuin kaikkien hänen päiväuniensa ilmentymä. Hän hädin tuskin kuuli, mitä Nicolo sanoi... kunnes tajusi Nicon kuin ohimennen huomauttaneen, että ratkaisu hänen ongelmiinsa olisi avioliitto!

Salaisuuksien avioliitto

Ava ja Cesare di Goian avioliitto oli jo pitkään ollut välttelemistä ja etäisyyden pitoa. Siitäkin huolimatta, että he kaikesta päätellen rakastivat toisiaan ja pientä tytärtään Annabellea. Koko avioliitto oli rakentunut väärälle pohjalle. Ei ollut yhteistä selkeää päämäärää. Ei luottamusta. Ongelmia ei tunnistettu eikä tunnustettu. Molemmat kärsivät, mutta puhua he eivät osanneet. Yhä oli kuitenkin kiihkeää fyysistä vetovoimaa ja valtavia tunteita, jotka aaltoilivat laidasta laitaan. Lopulta pelottavan vaaratilanteen jälkeen pariskunnan on pakko pohtia tulevaisuuttaan perheenä. On tehtävä se, mikä heille kaikille kolmelle on parasta.