Kohtalona mestauslava : Kuolemanrangaistus Suomessa 1500-1825

Synkät tarinat kertovat Suomessa rauhan aikana teloitettujen historian.

Mikko Moilasen menestysteos Suomen pyövelit (Docendo 2019) kertoi kuolemantuomioita toimeenpanneiden virkamiesten tarinoita. Nyt on asiakkaiden vuoro.

Suomessa kuolemaantuomituista löytyy tietoa 1500-luvulta alkaen, ja viimeinen rauhan aikana kuolemaantuomittu mestattiin vuonna 1825. Mikko Moilanen on kerännyt tiedot 1 500 tapauksesta, joissa tuomittu päätyi mestauslavalle tai hirsipuuhun. Tietokirja Kohtalona mestauslava esittelee kuolemaantuomittujen taustoja, elämänkulkua ja tuomioon johtaneita rikoksia. Tarkemmin tarinoissa paneudutaan reiluun 20 tapaukseen. Oikeus ei ollut summittaista, vaan asiakirjalähteiden avulla kuolemantuomioon johtaneista olosuhteista ja tapahtumista voi saada tarkan kuvan.

Tuomittujen kohtaloiden lisäksi kirja käsittelee teloituspaikkoja. Mestaukset ja hirttämiset tapahtuivat varta vasten nimetyillä paikoilla, joita tunnetaan noin 350. Alkujaan ne olivat kirkonmäillä tai toreilla, sittemmin maanteiden varrella muistuttamassa matkalaisia lainkuuliaisuuden hyveestä.

Mikko Moilanen on työskennellyt tutkijana Metlassa. Pyöveleistä hän kiinnostui selvitettyään omaan sukuunsa liittyvää 1700-luvun kuolemantuomiota. Pyöveleiden historian lisäksi hän on selvittänyt noin 200 suomalaisen mestauspaikan sijainnin.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.3

122 arvosanaa

Mikko

14.8.2025

Loistokasta perehtyneisyyttä. Ajatella jos kaikki tekisivät "kotiläksynsä" noin hyvin.

Heidi-Maaria

12.7.2021

Pitkä mutta ajan arvoinen. Varsinkin Kainuun tapausten kuunteleminen oli kiinnostavaa. Saman tyyppisten rikosten kertaaminen koko teoksen läpi voi olla todella puuduttavaa.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus