Kritiikistä

Mistä kriitikot tulevat ja miksi he ovat niin ilkeitä? Onko kritiikki vain yhden ihmisen mielipide? Millaista valtaa kriitikko käyttää? Miksi kritiikkiä ylipäänsä tehdään?

Kun arkikielessä joku saa kritiikkiä, hän saa läksytyksen. Taidekritiikin rooli ja päämäärä on kuitenkin jokin muu. Kriitikoilla itsellään on monenlaisia käsityksiä työstään, mutta ne eivät eroa toisistaan läheskään yhtä paljon kuin yleisön käsitys kriitikoista.

Tässä esseeteoksessa maamme näkemyksellisimpiin kirjallisuuskriitikoihin kuuluva Maaria Ylikangas kuroo kiinni tätä ymmärryksen kuilua. Hän pohtii, mitä kritiikki on, mitä sen päämäärät ovat ja mitä sillä voisi tehdä. Hän avaa kriitikon työn arkisia olosuhteita ja analysoi, mitä viime aikojen ”kritiikkikohut” kertovat suhteestamme kritiikkiin. Lisäksi kirjassa teilataan Sinuhe, egyptiläinen ja Sankarikriitikon hahmo.

Kritiikistä sopii kaikille taiteesta ja kulttuurikeskustelusta kiinnostuneille. Se on oodi taiteen kanssa ajattelemiselle ja täynnä nautinnollisen tarkkoja havaintoja sekä älykästä analyysia taiteen ja yhteiskunnan ajankohtaisista ilmiöistä. Teos on erinomaista luettavaa myös taiteita tai kirjoittamista opiskeleville.

Kokeile 30 tuntia ilmaiseksi

  • Lue ja kuuntele tänään
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi

Tee jokaisesta hetkestä seikkailu

  • Kuljeta satojatuhansia tarinoita taskussasi
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Hymyilevä nainen katsoo ulos junan ikkunasta, kuulokkeet päässään ja puhelin kädessään

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat