Marvel-sankari Rautamiehen huima seikkailu! Tony Stark on liikemies, keksijä ja Kostajien jäsen - mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan Rautamiehenä. Nyt Rautamies saa vastaansa sekä harhaanjohdetun nuoren tietokoneneron että vanhan vihollisensa, joka on ottanut tähtäimeensä ympäristökokoukseen osallistuvat päättäjät - ehtiikö supersankarimme estää katalat aikeet ajoissa? Menestyskirjailija Eoin Colferin seikkailuromaanin tapahtumat sijoittuvat Irlantiin, jossa järjestetään kansainvälinen ympäristökokous. Irlantilainen Eoin Colfer (s. 1965) vakiinnutti asemansa fantasiakirjallisuuden kiintotähtenä jo yli 20 miljoonaa nidettä myyneen Artemis Fowl -sarjansa myötä. Colfer asuu vaimonsa ja poikansa kanssa pienessä Wexfordin kaupungissa Irlannissa. Colfer työskenteli 15 vuotta opettajana kotikaupungissaan. Suuri kirjallinen läpimurto koitti Colferille Artemis Fowlin myötä – peräti kolme kustannusyhtiötä oli kiinnostunut kirjan oikeuksista samaan aikaan. Colfer sai tiedon menestyksestään vaimoltaan ollessaan välituntivalvojana koulunsa pihalla. ”Lapset olisivat voineet kiivetä seinille ja hypätä katolta loppuvälitunnin aikana enkä olisi huomannut mitään”, Colfer kommentoi tapausta jälkikäteen. Ennen täysosumaansa Artemis Fowlia Colfer ehti kirjoittaa useita lasten- ja nuortenkirjoja. Vuonna 1998 julkaistu esikoisromaani Benny & Omar nousi bestselleriksi Colferin kotimaassa Irlannissa. Seuraava kirja Benny & Babe syrjäytti jopa Harry Potterin bestseller-listan ykköspaikalta. www.eoincolfer.com
4.5
Eemeli
7.4.2023
Jee
Enni_etana
4.1.2023
Iron man.. Iron man
Matias
17.12.2022
Sopivan pitkä ja tosi hyvä tarina🫠🫠🫠