Kukkia maan alla

Kun yhteys katkeaa, kuuleeko kukaan?

Metroaseman kukkakaupan myyjä Marianna on houkuttelevien kukkien keskellä myös ihmisten tarkkailija ja kuuntelija. Oman äitinsä kuulumisia hän kuitenkin kyselee veljeltään Borysilta Puolasta asti, vaikka äiti asuu Berliinissä samassa korttelissa. Samoilla kaduilla Weddingissä astelee avojaloin Karim. Pojan ote Amalia-äidin kädestä on vahva, mutta yhteys pätkii, kun äidin ajatukset viipyilevät jo tulevaisuudessa. Kun äitien, lasten ja sisarusten tiet kohtaavat, syntyy tarina, joka risteilee kuin suurkaupungin metrokartta. Kukkia maan alla on tunnelmavetoinen romaani, joka sijoittuu Berliinin ohella Saksan ja Puolan rajaseudulle. Se on kertomus juurista, ihmisten välisistä etäisyyksistä ja rajan ylittämisen vaikeudesta.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


3.0

28 arvosanaa

Leena

2.2.2021

Kaunista kieltä. Herkkä ja samalla voimakkaasti läsnäoleva kirja. Tunnelmat aivan käsinkosketeltavia. Hämmästyttävää! Suosittelen!

Olga

12.10.2020

Tämä oli hieno. Aivan jotain muuta.

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus