Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi

Janne Raninen on tuomittu Ruotsissa ja Suomessa tehdyistä murhista. Ensimmäiseen surmatyöhön Raninen syyllistyi 20-vuotiaana Tukholmassa Solvallan raviradalla, jossa hän ampui kuoliaaksi pahamaisen jugomafian johtajan. Toinen tilausmurha tehtiin Helsingin Vuosaaressa, jossa surmattiin Arlandan raharyöstön ilmiantanut Volkan Unsal. Tämän jälkimmäisen murhan vaiheet ovat nousseet nyt uudelleen tutkittaviksi huumepoliisi Jari Aarnion oikeudenkäynnin yhteydessä.

Raninen suorittaa elinkautista vankeusrangaistusta Suomessa. Hän kasvoi Tukholman pahamaineisessa lähiössä Jordbrossa, missä väkivalta, rikollisuus, päihteiden käyttö sekä sosiaaliset- ja taloudelliset ongelmat olivat yliedustettuja. Mahdollistaakseen paremman elämän Janne aloitti varastelun ja murtojen tekeminen jo nuorena. Vuosien varrella rikokset koventuivat huumeiden myyntiin, ryöstöihin ja lopulta murhiin.

Omaelämäkerrassaan Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi Raninen kertoo avoimesti Ruotsissa suurta huomiota herättäneestä Solvallan surmasta sekä Vuosaaressa tehdystä lapsuudenkaverin murhasta.

'Kirjassani kerron matkastani viattomasta lapsesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomituksi tulemisesta. Haluan kertoa, että aina on mahdollisuus päästä pois, huolimatta siitä kuinka syvällä rikoksiin on uppoutunut.'

Raninen on aikaisemmin kirjoittanut kirjan Isänä vankilassa. Hän on perustajajäsen ja puheenjohtaja hyväntekeväisyysjärjestö Voikukkalapset ry:ssä. Opinto- ja poistumisluvillaan Raninen opiskelee restonomiksi sekä kiertää seminaareissa, kouluissa ym. paikoissa pitämässä puheenvuoroja elämänmuutoksen mahdollisuuksista.

Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.


Liittyvät kategoriat


4.1

1485 arvosanaa

JOUKO

22.12.2025

Alku Hyvä, loppua kohti muuttuu turhan pitkäveteiseksi

Kirsi

12.12.2025

Ihan ok, välissä oli paljon turhaa jorinaa.

Mika

8.9.2025

Hienosti ja yksityiskohtaisesti kerrottu. Meni kokoajan eteenpäin. Ei malttanut pitää taukoja

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus