(77)

Kuudennen kerroksen nainen

äänikirja ja e-kirja


Kun lapsi kaapataan Pariisissa, eurooppalainen rakkauden kaupunki paljastaa raadollisimmat kasvonsa.

Erään riidan päätteeksi Bastian Chapon jättää vaimonsa ja vie lapsen mukanaan. Hän kertoo kaikille, että hänen vaimonsa Tiina Är on mielenvikainen alkoholisti, joka ei sovi äidiksi.

Viranomaiset eivät kuuntele suomalaista Tiinaa. Edes kotitalon alakerrassa kyyläävä portinvartija, rouva Tombola ei suostu luovuttamaan postia kuudennen kerroksen kalpealle naiselle. Mutta virastojen odotusauloissa, metrotunneleissa ja rappukäytävissä Tiina Är kohtaa heitä, joilla on vielä sydän paikallaan.

Tiina Raudaskosken omakohtaisista kokemuksista syntyi romaani, jossa arki muuttuu absurdiksi ja maailma niin hulluksi, että itkettää ja naurattaa.

Tiina Raudaskoski (s. 1977) valmistui Teatterikorkeakoulusta dramaturgiksi 2001. Hänen näytelmiään on esitetty Ylioppilasteatterissa ja Q-teatterissa ja hänen esikoisromaaninsa Eberhard Millerin muotokuva ilmestyi vuonna 2005. Pian sen jälkeen Raudaskoski muutti Pariisiin, missä hän kävi läpi vuosien taistelun lapsensa huoltajuudesta. Samalla hän opiskeli oikeustieteen maisteriksi Pantéon-Sorbonnen yliopistossa ja suoritti asianajajatutkinnon.

Nykyään Tiina Raudaskoski asuu lääkäripuolisonsa ja lastensa sekä kolmen kissan ja kahden hevosen kanssa maaseudulla Pariisin liepeillä.


Lukija: Satu Paavola
Kesto:

3.0

77 arvosanaa

Seija

3.7.2022

Mukaansatempaava teos, joka oli kuunneltava lähes yhteen menoon. Selkeä kertomistyyli, vaikka henkilöitä ja paikkoja oli useita. Herätti paljon ajatuksia.

Maaret

8.4.2022

Luin kirjasta arvosteluja ja odotukset oli korkealla. En kummiskaan päässyt oikein tähän sisälle. Tarina turhautti monella tapaa, tai siis jäi miljoona kysymysmerkkiä Tiina Ärrän toiminnasta. Voi toki olla, etten vaa yksinkertaisesti tajunnu tätä kirjaa. Jäi tosi oudolle tasolle omassa mielessäni tämä teos...

AIP

28.3.2022

Sekava, kummia ihmisiä, itse teema jäi kyllä jalkoihin. Luin useamman lehtiartikkelit ja ne suorastaan lupailivat hyvää lukuelämystä. Pettymys suuri. Lukijalle 5 tähteä .