Kylän koirat

Suomen hauskimmaksi kehuttu koirakirja on huovismainen sekoitus huumoria ja koiranleukamaista, purevaa ivaa, jalannostoa turhalle tärkeilylle.

Koirat liikehtivät laumoina, päivystävät kauppojen, koulujen ja muiden julkisten laitosten pihoilla, seuraavat silmä kovana ihmisten puuhia, nuuskivat, nostavat jalkaa, leikkivät, mekastavat ja pyyhkäisevät välillä huimaan juoksuun. Niiden juhlaretkiä ovat kulinaariset orgiat rehevillä tunkioilla. Joskus ne solmivat kummallisia ystävyyssuhteita, mutta uskollisimpia nämä otukset ovat omalle koiruudelleen.

"Talvikauden 1961-62 seurustelin kylän koirien kanssa. Kamera ja Novoflex-kauko-objektiivi toisessa kädessä, ja toisessa narun päässä Rippe-koira kuljin kylän männiköissä perässäni haukkuva, irstas koiralauma." Näin Huovinen, koiruuksien suuri taitaja, on kuvannut sitä, miten Sotkamon koirista punkkeineen päivineen tuli kirjallisuutta.

Tietoa kirjasta

Aloita kirja saman tien hintaan 0 €

  • Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
  • Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kokeile nyt ilmaiseksi
Yli 52 000 ihmistä on antanut Nextorylle viisi tähteä App Storessa ja Google Playssä.

4.1

65 arvosanaa

Jussi

7.10.2024

Tuli mieleen oma Viljami-koira :)

Liisi

9.2.2024

koiran ajatuksia hyvä💖

Harri

7.2.2021

Hauskasti kirjoitettu. Koiran omistajana tunnistan piirteet

Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus