Åren murhat -sarjan kylmäävä kolmas osa katsoo menneeseen.
”Viveca Sten on genrensä hallitseva tähti, joka käsittelee taitavasti eri juonenrihmoja samalla kun pitää yllä vauhtia kohti aidosti dramaattista ratkaisua. Sten kirjoittaa maailmanluokan jännitystä.” – Anders Kapp, Svenska Deckarfestivalen
Bisnesnainen löytyy brutaalisti murhattuna ylellisen hotellin sviitistä. Åreen iskee paniikki. Poliisit Daniel Lindskog ja Hanna Ahlander saavat selville, että uhrilla oli yhteyksiä lähikaupungissa sijaitsevaan kuuluisaan vuoristohotelliin. Uhri oli kaavaillut parhaat päivänsä nähneen rakennuksen paikalle uutta luksushotellia, alan houkuttavinta helmeä. Ja nyt hän on kuollut. Daniel alkaa käydä terapiassa oppiakseen vihanhallintaa ihmissuhteissaan. Hannalla riittää haastetta omassa tunne-elämässään. Yhdessä he pureutuvat kimuranttiin tutkintaan, johon liittyy särkyneitä ihmissuhteita, ikäviä konflikteja ja kipeitä lapsuusmuistoja.
Viveca Sten (s. 1959) tunnetaan suositusta Sandhamnin murhat -sarjasta. Åren murhat -sarjan aloitusosa Lumen uhrit syntyi kirjailijan koronaeristyksen aikana. Uusi rikossarja idyllisissä tunturimaisemissa löysi välittömästi yleisönsä. Veriteot jatkuivat sarjan toisessa osassa Laakson varjo, Kylmäävässä kostossa ei uhreilta säästytä, mutta henkilöiden kasvu kiinnostaviksi ja monitasoisiksi persooniksi jatkuu. Viveca Sten on kirjoittanut 22 kirjaa, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli kuusi miljoonaa kappaletta. Kirjat ovat pitäneet pintansa suomalaislukijoiden suosikkidekkareina jo vuosia.
Anonyymi
29.11.2024
Huikeaa
Anu
7.9.2024
Hyvä
Hanna
13.2.2024
.
Jotta voit kirjoittaa arvostelun, sinun täytyy lataa sovellus