Koululaisten iltapäivätoiminta valottaa suomalaisen lapsuuden hallinnassa tapahtuneita syviä muutoksia, joiden yhtenä näyttämönä koululaisten iltapäiväuudistus on toiminut. Teos tarjoaa kattavan näkökulman koululaisten iltapäivätoimintaan sekä selvittää lasten ja ohjaajien arkista kanssakäymistä iltapäiväkerhoissa. Erityisesti keskitytään rajoittamisen ja mahdollistamisen, vapauden ja vastuun sekä sopimisen ja luottamuksen teemoihin. Missä kulkevat vapauden ja vastuun rajat, ja mikä on ohjaajan rooli suhteessa lasten omatoimisuuteen? Koululaisten iltapäivätoiminta perustuu runsaaseen ja monipuoliseen tutkimusaineistoon. Se on tärkeää luettavaa lasten vanhemmille, lasten parissa työskenteleville ammattilaisille, päättäjille ja koululaisten iltapäivätoiminnan kehittäjille. VTT Harriet Strandell on lapsuuden sosiologiaan erikoistunut sosiologi Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut etenkin lapsuuden tilallisuutta sekä lasten toimintaa, liikkuvuutta ja osallistumista. Hänen aiempiin teoksiinsa kuuluu mm. Päiväkoti lasten kohtaamispaikkana (Gaudeamus 1995).
Lapset iltapäivätoiminnassa : Koululaisten valvottu vapaa-aika
Aloita tämä kirja jo tänään, hintaan 0€
- Kokeilujakson aikana käytössäsi on kaikki sovelluksen kirjat
- Ei sitoumusta, voit perua milloin vain
Kirjailija:
Kieli:
suomi
Muoto:

Self Knowledge for Beginners : Meditations, Rituals, Dream Journeys and more ...
Harry Eilenstein

Kirjoituksia sankaruudesta
Ilona Kemppainen, Ulla-Maija Peltonen

Empowering Early Childhood Education and Care in Finland
Jonna Kangas, Anna-Leena Lastikka, Liisa Karlsson

The Everything Guide to Anatomy and Physiology : All You Need to Know about How the Human Body Works
Kevin Langford

The New Normal : A Roadmap to Resilience in the Pandemic Era
Jennifer Ashton

Drawing 100 People : How To Draw People In 7 Simple Steps
Richard Sparks

Esiopetus lapsen silmin : Tutkimus kokemuksesta, tiedon transferoitumisesta ja metatietoisuudesta
Erja Rusanen

My Next Breath
Jeremy Renner

TAIDEKIRJA(KO) : kirja taiteen tekemisen jäljillä olemisesta
Pertti Matikainen

Learn Spanish In A Hurry : Grasp the Basics of Espanol Pronto!
Julie Gutin

Summary of Maps of Meaning : The Architecture of Belief: Conversation Starters
Paul Mani

Kapteeni Krantun numerojahti : Toiminnallinen merirosvoseikkailu esi- ja alkuopetukseen sekä koteihin
Pasi Suvanto
